kesä helsingissä

Yhdellä ystävällä on tapana tehdä kesäseikkailulista − pieniä, kivoja kesäjuttuja, joista tulee tietää tulevansa onnelliseksi, mutta joita ei jostain syystä siltikään meinaa saada aikaiseksi. Ennen Helsinkiin muuttoa kohta neljä (!) vuotta sitten suunnittelin aina, mitä kaikkea haluan tehdä ”sitten kun”, mutta todellisuudessa arki täällä pyörii suht pienessä piirissä ja samoja reittejä koluten. Viimeksi kuukausi sitten Kööpenhaminassa ilman karttaa haahuillessa pohdittiin kaverin kanssa, että samanlaisia ex tempore -kävelyretkiä pitäisi tehdä myös eri puolille Helsinkiä. Vähemmän yllättäen suunnitelma ei ole vielä päässyt toteutuksen asteelle, mutta onneksi on koko kesä aikaa!

kesä2.jpg

Tänä kesänä kotikaupungissa turisteilua motivoi kesän ajaksi Oulusta tänne muuttanut kaveri. Paitsi että nyt vanhasta lukioporukasta on kasassa entistä isompi osa ja suunnitelmien tekeminen siis entistä hauskempaa, ei ainoastaan kesän ajan täällä asuva kaveri kärsi vielä samanlaisesta urautumisesta kuin me muut (ja kammoaa yksinäisiä iltoja pienessä opiskelijasolussa). Helsingin parhaiden puolien esittely ja omat kesähaaveet mielessä tein itsellenikin kesäseikkailulistan:

  • pitsaa liuskaluodon Skifferillä
  • päivä Etelä-Helsingin putiikkeja ja kahviloita koluten
  • uusia brunssipaikkoja ja aamiaisia ennen töiden alkamista
  • kirppiskierros Kampissa ja Töölössä
  • aurinkoiset afterworkit Mattolaiturilla
  • kirjojen lukemista
  • Tom of Finland -näyttely Taidehallissa…
  • … ja Museum of Broken Relationships Helsingin Kaupunginmuseossa
  • päivä Suomenlinnassa
  • Helsingin jäätelötehtaan jättituutti auringonlaskun aikaan Eiranrannassa
  • piknik merenrannalla
  • viiniä ja tanssimista läpi arkiyön (ei toki ennen työaamua!)

Näillä näkymin tuleva kesä kuulostaa siis varsin merenranta- ja herkuttelupainotteiselta!

kesä3.jpg

kesä4.jpg

Muitakin kesäsuunnitelmia tietysti on muun muassa kaikenlaisen maakuntamatkailun muodossa: kesäloman alkaessa parin viikon kuluttua pyörähdetään lukioporukalla Jyväskylässä, samalla reissulla käyn ensimmäistä kertaa vuosiin mummolassa Savossa ja sen jälkeen kotikotona Oulussa. Reilun viikon mittainen kesäloma hujahtaa siis ihan muualla kuin Helsingissä, mutta onneksi kesäseikkailuja varten on viikonloput ja valoisat illat!

suhteet oma-elama