syyshiukset

Maaliskuisesta värinpoisto- ja blondausoperaatiosta lähtien olen antanut oman värin kasvaa vapaasti ja uskotellut itselleni, ettei muutaman asteen sävyero oman värin ja superblondien latvojen välillä nyt niin kamalalta näytä. Tällä viikolla mitta kuitenkin täyttyi ja kymmenen sentin juurikasvu alkoi yhtäkkiä häiritä ihan toden teolla, joten istuin kampaajan tuoliin hoitamaan tilanteen kuntoon heti tänä aamuna. Pro tip muille kaltaisilleni nopeasti innostuville tai muuten vain kärsimättömille: Unikan opiskelijapuolelle sai ajan parin päivän varoitusajalla!

Kahden ja puolen tunnin raidoitussession, kahvikupillisen, Cosmopolitanin ja Kotivinkin lukemisen sekä loputtoman Instagramin selailun jälkeen palasin kotiin uuden tukan kanssa. Tavoitteena oli (niin kuin jo keväällä) päästä irti jatkuvasta värjäämisestä ja juurikasvun tuskailusta, joten hiukset ovat nyt melko lailla samaa sävyä kuin kuluneen puolen vuoden aikana kasvanut oma hius − tosin hämmentävästi ihan eri väriset kuin oma tukka aikoinaan ennen värjäyskierrettä. Aina lukioaikoihin asti olin kullanvaaleiden suortuvieni kanssa selkeästi blondi ja sitten kuuden vuoden ajan punapää kaikissa mahdollisissa sävyissä kuparista kirkkaanpunaiseen, joten kirkkaanvaalean ja ruskean väliin jäävä ”honey blonde” vaatinee pientä totuttelua ja kevyttä identiteettikriiseilyä…