sadesään kenkäostoksilla

sadesään kenkäostoksilla

Eilisen aamupäivän sade motivoi viimein lähtemään kumisaapaskaupoille, perinteiset Hai-saappaat kun empiirisen tutkimuksen mukaan sopivat paremmin metsäretkelle kuin koulun käytäville ja Helsingin kaduille. Ostoslistalla oli siis nilkkurimalli kapealla varrella, jotta kengät tuntuisivat jalassa kevyiltä eivätkä herättäisi huomiota niinä päivinä, kun aamun kaatosade vaihtuu koulu- tai työpäivän aikana auringonpaisteeseen. Olin jo heittää kirveen kaivoon, kun Kampin kenkäkaupoista […]

dinner at the cock

dinner at the cock

Oh The Cock, you had me at first course. Etenkin alkupalojen valinta eilisellä illallisella tuntui mahdottomalta, joten päädyttiin loppujen lopuksi molemmat tilaamaan The Best of -menu. Viiden ruokalajin illalliseen sisältyi kolmenlaisia alkupaloja, elämäni paras pihvi ja jälkiruokapöytä täynnä erilaisia kakkuja. Ruokakuvia ei ole, koska keskityin kerrankin seuraan ja syömiseen, mutta Instagramissa pääsee kätevästi stalkkaamaan sekä annoksia että paikan […]

lauantaibrunssi

lauantaibrunssi

Päivän teemana on selkeästi ruoka ja syöminen: aloitettiin aamu tyttöporukan kotibrunssilla ja illalla vuorossa on kauan odotettu illallinen The Cockissa. Brunssi-idea syntyi varsin ex tempore – käväistiin matkalla kaverille Lidlissä hamstraamassa pari kassillista kaikkea hyvää ja korkattiin herkkujen kaveriksi yksi kaapin perältä löytynyt skumppapullo. Itse koottuja brunsseja pitäisi kyllä harrastaa viikonloppuaamuisin (ja miksei arkisinkin!) useammin. […]

happiness snapshots

happiness snapshots

Viime aikoina olen ollut onnellinen… … kuulaista ja kirpeistä syysaamuista. … ensi viikonloppuna Helsinkiin saapuvasta ystävästä ja lauantai-illan varauksesta The Cockiin. … työpaikalta saadusta kauniista orkideasta. … kaupungin äänistä, jotka olivat ehtineet unohtua jatkuvasti kuulokkeet korvilla liikkuessa. … Riikka Pulkkisen yhtä aikaa hattaraisen kevyestä ja ajatuksia herättävästä Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän -kirjasta. … […]

joulua pakoon

joulua pakoon

Tulevasta joulusta tulee hieman erilainen kuin 21 edellisestä, sillä perinteisen vanhempien kanssa vietetyn kotijoulun sijaan karkaan kavereiden kanssa aurinkoon! Idea joulunvietosta Kaakkois-Aasiassa syntyi, kun kaveri lähti Singaporeen vaihtoon ja alettiin pohtia sopivinta hetkeä tavata yhteisen loman merkeissä. Vähemmän yllättäen joulu oli kaikkien kalentereissa vapainta aikaa, joten nyt on täydellinen hetki viettää pyhiä ensimmäistä kertaa muuten […]

vapaapäivän kuulumisia

vapaapäivän kuulumisia

Olin varannut käytännössä koko vapaapäivän työharjoitteluraportin kirjoitteluun, mutta olenkin tunnetusti parempi aikatauluttaja kuin aikaansaaja mitä kouluhommiin tulee… Ahkeran opiskelun sijaan olen nimittäin käynyt ahkerasti läpi viime viikkojen aikana kasaantunutta to do -listaa: aamupäivän perehdyin Vietnamin viisumikäytäntöihin, Finnairin yhteistyösopimuksiin muiden lentoyhtiöiden kanssa sekä riittävään vaihtoaikaan Charles de Gaullen lentokentällä. Käväisin kirurgin konsultaatiossa kuulemassa, miksi pari muuten […]