lukulistalla // lempiblogit

lukulistalla // lempiblogit

Olen kuluneen vuoden aikana siivonnut seuraamieni blogien listaa varsin reilulla kädellä. Vuosien varrella olen lukenut lähes kaikkia Suomen suosituimpia blogeja ja kymmeniä vähemmän tunnettuja. Jossain vaiheessa parin päivän aikana Blogloviniin saattoi kertyä 150 lukematonta postausta ja huomasin merkkailevani postauksia luetuksi ihan vain, jottei määrä tuntuisi ahdistavan suurelta. Rakastan hyvin kirjoitettuja blogeja. En siedä kirjoitusvirheitä tai […]

aamuisia ajatuksia juhlimisesta

aamuisia ajatuksia juhlimisesta

Kaaduin eilen illalla sänkyyn jo heti kymmenen jälkeen. Whatsappin ryhmäkeskustelut tulvivat kavereiden kuulumisia eri bileistä ja kutsuja naapurissa järjestettyyn illanviettoon. Käänsin kylkeä ja kietouduin peittoon entistä tiukemmin. Aamulla heräsin virkeänä yhdeksän aikaan ja aamuyön whatsapp-saldoa aamiaisen äärellä selaillessa tiesin tehneeni tällä kertaa oikean ratkaisun. Melkein kolmen opiskelu- ja ennen kaikkea opiskelija-aktiivivuoden aikana olen ehtinyt juhlia […]

lauantaikuulumisia

lauantaikuulumisia

Alkukevään täyteen ahdetun kalenterin jälkeen nautin jo toisesta peräkkäisestä, täysin vapaasta viikonlopusta. Mulla on selkeästi menossa joku kotihiirivaihe, sillä fiilistelen täysillä mahdollisuutta hengailla pyjamassa vaikka kaksi päivää putkeen ja tarttua ajan kanssa yöpöytää jo pitkään koristaneisiin kirjoihin. a Oulussa asuvaan parhaaseen ystävään iski jonkun aikaan sitten ennennäkemätön sisustus- ja siivousinspis, ja viime viikkoina sama kärpänen […]

dublin, pt.1

dublin, pt.1

Dublinin-reissusta on kulunut kaksi viikkoa, ja voisikin olla korkea aika kertoa pääsiäisviikonlopusta myös blogin puolella! En muista, milloin olisin viimeksi ollut yhtä onnellinen kuin Dublinissa. Rakastuin kauniiseen ja kodikkaaseen kaupunkiin niin, että kotiin palattuani selvittelin, josko sinne olisi mahdollista päästä vaihtoon… Dubliniin laskeutuessa kello näytti puoltapäivää, vaikka herätyksestä oli jo kymmenen tuntia. Käytiin kaappaamassa mukaamme […]

syytä hymyyn

syytä hymyyn

Viime päivinä on ollut jos jonkinlaista syytä hymyyn (esimerkiksi sellainen pikkujuttu kuin pitkä viikonloppu Dublinissa, mutta palataan siihen myöhemmin). Levein hymy loisti kasvoilla kuitenkin tänään, kun melkein kolmen vuoden hammasrautaelämän jälkeen suusta riisuttiin viimein suurin osa metallista. Koko viidentoista vuoden oikomisprosessin ajan olen vakuutellut itselleni, että ”kauniin hymyn ja täydellisen purennan takia kannattaa vähän kärsiäkin”, […]

kevättalven lempiasu

kevättalven lempiasu

Pyörähdin pari viikkoa sitten viettämässä pitkän viikonlopun kotikotona Oulussa. Kulutin kolme päivää pianon ääressä, tyhjässä talossa tanssien, porukoiden kanssa aikaa viettäen ja auringonpaisteesta nauttien. On jotenkin hämmentävää, miten 600 kilometrin, tunnin lentomatkan, päässä on paikka, johon arkiset asiat eivät kännykän ja tietokoneen mukanaolosta huolimatta seuraa mukana. Viikonlopun aikana napsittiin äiskän kanssa kuvat yhdestä viime aikojen […]

Johanna Tirkkonen

fifty shades of grey

Tunnustan. Kävin katsomassa Fifty Shades of Grey -leffan heti toisena näytöspäivänä reilu viikko sitten. Olen lukenut trilogiasta kaksi ensimmäistä osaa, mutta kolmanteen en enää kyennyt. Kirjojen huonoudesta huolimatta odotin elokuvaa paradoksaalisesti kuin kuuta nousevaa, enkä joutunut pettymään. Leffa onnistui ohittamaan kirjan kaameimmat kliseet ja suurimman osan lähes koomisesta dialogista keskittyen niiden sijaan visuaaliseen tunnelman maalailuun […]

speedy b

speedy b

Liityin muutama viikko sitten hetken mielijohteesta Facebookin Louis Vuitton Forum Finland -ryhmään, ja sen jälkeen erilaisia houkutuksia on tupsahdellut FB-feediini tiiviiseen tahtiin. Ryhmään postataan useamman kerran tunnissa kuvia jäsenten uusista ja vanhoista hankinnoista, himotuksista sekä pre-loved-nettikauppojen valikoimista, joten ennestäänkin olematon itsekuri on ollut viime päivinä tiukilla. Tilin saldo ei kiitos kevääksi varattujen lomareissujen jousta vähintään […]

post valentine’s roses

post valentine’s roses

Nautin eilisestä auringonpaisteesta ja keväisestä sunnuntaista niin kuin vain aurinkoenergialla toimiva ihminen voi. Valon myötä palasi bloggausinpis, innostuin kirpeästä pakkasesta huolimatta pitkästä aikaa lenkille ja ruokahifistelin pyörittelemällä viime aikoina lempparikotiruoan asemaan nousseita kevätrullia päivälliseksi! Olennainen osa kevätfiilistelyä on koko talven ajan kotia valaisseiden kynttilöiden vaihtaminen leikkokukkiin. Alkuperäinen suunnitelma oli napata ruokaostoksilla mukaan pari kimppua tulppaaneja, […]

virkisty kahvilla

virkisty kahvilla

Aurinkoista sunnuntaita murmelit! Täysin aikatauluton viikonloppu tuntuu hämmentävältä (ja hämmentävän hyvältä!), kun viikko sitten samalle viikonlopulle osui seminaarista palautuminen niin henkisesti kuin fyysisesti, speksin ensi-ilta sekä iskän Helsingin-reissu. Iskä viipyi kaupungissa perjantaista maanantaihin, mutta oman täyden kalenterin ja iskän menojen vuoksi sunnuntai oli käytännössä meidän ainoa yhteinen päivä – josta sitten otettiinkin kaikki irti. Aamupäivästä pyörähdettiin […]