ihana itä-suomi: kuopio, koli ja kaavi

Kotona taas! Viime viikolla kirmattiin tiistaista lauantaihin yö per kohde -tahdilla ympäri Suomea – ensin idässä ja heti perään Tampereen seudulla. Itä-Suomen miniroadtripin lähtökohtana oli toiveeni ehtiä kesän aikana mummolaan, sillä tahdoin käydä moikkaamassa mummoa turhan pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen ja tietysti esittelemässä samalla miehen ja mummon toisilleen ensi kertaa. Mummola sijaitsee Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan rajalla Kaavilla, eikä sinne asti ole järkevää lähteä päivän tai parinkaan vuoksi. Yhdistimme siis mummolavisiittiin pari muuta lähiseutujen kohdetta: jo pidempään kiinnostaneen Kolin sekä menomatkaa keventämään välietapiksi Kuopion.

Kotimaan kaupunkilomailua Kuopiossa

Kuopio on itselleni tuttu jo lapsuuden perhereissuilta, kavereiden kanssa tehdyiltä minilomilta ja siellä opiskelevien kavereiden luona vierailuilta. Miehelle kaupunki sen sijaan oli ihan uusi kohde, ja ekalla yhteisellä Kuopion-reissulla sain itsekin kaupunkiin ihan uudenlaista näkökulmaa! Majoituimme tuomiokirkon kupeessa Sokos Hotel Puijonsarvessa, joka on vuosien varrella levittäytynyt kolmeen eri rakennukseen. Hotellin ravintolat olivat remontissa ja aamiainen siirretty konferenssipuolelle, mutta kaiken kaikkiaan Puijonsarvi osoittautui ihan kelvolliseksi perushotelliksi.

Ravintolavalintojen suhteen osuimme vuorokauden sisällä kaksi kertaa kultasuoneen, ja vieläpä kahden hyvin erilaisen ravintolan muodossa. Junamatkalla Helsingistä Kuopioon ehti iskeä sen verran nälkä, että tsekkasimme joltain lounaslistoja yhteen kokoavalta sivulta kiinnostavimman kuuloisen menun ja teimme päätöksen ilman sen kummempia pohjatutkimuksia. Kallavesj-lounasravintola osoittautui nappivalinnaksi, kun jo savuporo-kantarellikeitto yksinään olisi tehnyt paikasta visiitin arvoisen. Kotiruokahenkisen buffetin muutkin herkut maistuivat, ja vanhanaikainen miljöö sopi täydellisesti rentoon ja rauhalliseen arkivapaaseen.

Rentoa ja rauhallista oli lounasravintolan lisäksi muuallakin Kuopiossa. Ihmettelimme kaupungin hiljaisuutta pitkin päivää: Toimistoaikoina missään ei tuntunut olevan ketään, ja illallakin ihmiset tuntuivat vetäytyneen piiloihinsa pois keskustasta. Illallisravintolassamme sentään oli muutama muu seurue! Olisi kuitenkin voinut kuvitella, että elokuun ensimmäisellä viikolla paikallisia olisi ollut vielä lomalla tai turisteja pyörinyt vaikkapa torilla, mutta toisinpa oli.

Illallispaikaksi valitsimme Hurma-nimisen ravintolan. Pari Kuopiossa asuvaa kaveriani vinkkasi raflasta, ja hotellin sisäänkirjautumisen yhteydessä saatu alekuponki S-ketjun ravintoloihin sinetöi päätöksen. (Kavereiden muita suosituksia olivat muuten Kings Crown, Morton ja Cuzina, jos kaipailet enemmänkin vinkkejä Kuopioon!) Ketjuun kuulumista huolimatta tunnelma ravintolassa oli marokkolaattoineen ja luonnonkuituvalaisimineen rennon lämmin ja ruoka oikein maistuvaa.

Hotellin respan ihminen suorastaan syttyi kuullessaan meidän aikeista suunnata Hurmaan ja suositteli innokkaasti paikan rapeaa kanaa. Ylistyssanojen jälkeen ei voitu tilata muutakaan, joten mies otti menun varsinaisen kana-annoksen ja itse tilasin niitä ekstrana sitruunarisoton päälle. Ei muuten olleet turhia kehuja!

Kolin kansallismaisemissa

Kuopiosta vuokrasimme auton ja suuntasimme kohti Kolia. Olen kuullut Kolista paljon hyvää, ja paikka lunasti kyllä kaikki odotukset! Kolin ykkösaktiviteetti olisi tietysti ollut vaeltaminen, mutta tyydyimme kiipeämään lähes Kolin huipulla sijaitsevalta hotellilta pienen porrastreenin verran Ukko-Kolin laelle. Upeita maisemia sai ihailla ilokseni muualtakin: näkymä Pieliselle avautui niin hotellin ravintolan ikkunoista ja terassilta kuin meidän hotellihuoneestakin. Hotellissa olisi ollut myös ilta-aikaan aikuisille varattu spa, jonka hintaan olisi kuulunut pullo skumppaa. Houkutuksesta huolimatta jätimme kylpylässä lillumisen ensi kertaan. Jos olisimme olleet Kolilla vaikkapa kaksi yötä, olisin todellakin nauttinut kuohuvaa ulkoporealtaassa Pielistä katsellen!

No mutta mitä me sitten tehtiin, jos ei vaellettu eikä käyty kylpylässä? Syötiin tietenkin! Kaikissa kuulemissamme ja lukemissamme Koli-vinkeissä hehkutettiin venäläis-ranskalaisen pariskunnan pyörittämää Kolin Ryynänen -ravintolaa. Sama pariskunta tekee Kolin Panimon nimissä olutta ja Hesarilta viisi tähteä saanutta omenasiideriä, joita Ryynäsessä tietysti myös tarjoiltiin.

Etukäteen eniten kehuja olimme kuulleet paikan burgereista, mutta päädyimme valitsemaan listalta ihan muuta. Mies tilasi poroa ja minä karitsaa, joskin loppujen lopuksi söimme kummatkin molemmista annoksista puolet. Hintataso Ryynäsessä ei ole ihan sieltä edullisimmasta päästä (ja ravintola tuntuikin olevan suunnattu kansainvälisille turisteille), mutta herkullinen ruoka oli joka pennin arvoista.

Ryynäseen kannattaa muuten ehdottomasti tehdä pöytävaraus! En ollut jotenkin yhtään hoksannut ajatella sellaisen tarpeellisuutta, joten pieni paniikki ehti jo iskeä tarjoilijan kysyessä heti alkuun, onkohan meillä varausta. Ilman pöytävaraustakin meille onneksi löytyi nurkkapöytä, mutta etenkin isommalle seurueelle ja kesän sekä laskettelukauden kuumimpina sesonkeina sellainen lienee melko pakollinen.

Karjalanpiirakoita tekemässä Kaavilla

Kolilta matka jatkui vielä reissun pääkohteeseen eli mummolaani Kaaville. Kolilta Kaaville ajellessa maisema muuttui vähitellen hiljaisemmaksi ja metsäisemmäksi, ja tiet mäkineen alkoivat muistuttaa vuoristorataa. Perille päästyämme juotiin pikaisesti päiväkahvit ja syötiin kahvileipiä sen seitsemän sorttia ennen kuin käärittiin hihat ja ryhdyttiin tositoimiin  – karjalanpiirakoiden leivontaan, nimittäin.

Mummon karjalanpiirakat ovat yksinkertaisesti parhaita (jos joku ei vielä tiedä, kaupan riisipiirakka ei ole oikeaa karjalanpiirakkaa nähnytkään…), ja haluaisin kovasti oppia niiden tekemisen taidon itsekin. Leivoin kyllä pienenä aina silloin tällöin yhdessä mummon kanssa ja olenpa kertaalleen pari vuotta sitten tehnyt piirakat alusta loppuun itse. Nyt pääsin kuitenkin varsinaiselle mestarikurssille! Piirakoistani tuli vielä turhan pyöreitä ja miehen luomuksista puolestaan liiankin pitkulaisia, joskin leivinuunissa paistaminen ja voilla valelu piilottivat pahimmat kauneusvirheet. Nyt ei muuta kuin lisäharjoitusta kotioloissa!

Karjalanpiirakoiden tehtailun lisäksi vajaa vuorokausi mummolassa hujahti ruokapöydän ääressä, kuulumisia vaihtaessa ja arkisten askareiden parissa. Edellisestä visiitistä mummolassa oli vierähtänyt jo luvattoman kauan, ja huomasin kaivanneeni lapsuudesta tuttuihin maisemiin metsien keskellä. Ensi kesäksi on suunniteltava vähän pidempi reissu (ja ehkä samalla käytävä siellä Kolin hotellin spa-osastolla)!