kandi

20161017_145740a.jpg

Viimein! Neljän yliopistovuoden jälkeen käsissä on viimein jokin konkreettinen todiste tehdystä työstä – nimittäin kauppatieteiden kandidaatin paperit. Juurikaan käytännön merkitystä ei kandiksi valmistumisella minun kohdallani ole, sillä raapustin kanditutkielman jo viime kevään puolella ja alkusyksy onkin mennyt maisterikursseja käydessä. Tuntuu silti varsin kivalta olla viimein virallisesti korkeakoulutettu!

Vaikka kouluarki jatkuu samanlaisena, valoa tuntuu häämöttävän tunnelin päässä. Välivuoden takia kulutin kandiopintoihin neljä vuotta, ja nyt yhtäkkiä jäljellä onkin enää reilu puolitoista. Suunnitelmissa olisi saada pääaineopinnot kasaan hyvissä ajoin ensi kevättalvella, sitten keskittyä hetken aikaa ihan vain työkuvioihin ja palata syksyllä 2017 koulunpenkille enää gradua ja vaihto-opintoja varten. Tällainen tylsä ja tavallinen luento-opiskelu alkaa siis tosissaan käydä vähiin.

20161017_150129a.jpg

20161017_144710a.jpg

Valmistujaistilaisuus järjestettiin viikko sitten maanantaina. Juoksin suoraan koulun tarjoamilta pienimuotoisilta pullakahveilta luennolle pitämään presistä, mutta sen jälkeen juhlistettiin tilaisuutta asianmukaisesti skumpalla ja illallisella Skifferissä.

Erottajan pienenpieni Skiffer on suloisen tunnelmallinen, ja sopi meille kahdelle erinomaisesti. Mansikoilla, vuohenjuustolla, rucolalla ja pinjansiemenillä täytetty liuska maistui juuri niin hyvältä kuin olin kuvitellutkin! En millään saanut lautasta tyhjäksi, mutta siitäkin huolimatta oli ihan pakko saada vielä jälkiruoaksi vähän suklaata ja lisää skumppaa. Sen jälkeen sainkin sitten vyöryä ravintolasta ulos ja tasoitella ähkyä pienellä iltakävelyllä…

20161017_195844a.jpg

Suhteet Oma elämä Opiskelu