kesäkuun kootut

Toukokuussa alkanut ihana helle jatkui peräti yhden päivän kesäkuun puolelle, ja siitä otettiin kaikki irti testaamalla Helsingin Jäätelötehtaan jätskit Eiranrannassa! Kesän eka pallo oli sitruunan ja rahkan makuinen, juhannuksena valitsin perinteisemmän suklaan.

Sään muututtua kertaheitolla surkeaksi ja sateiseksi piilouduin Susan kanssa leffateatterin pimeään. Käytiin katsomassa muun muassa Carey Mulliganin ja ihanan Helena Bonham-Carterin tähdittämä The Suffragette, joka herätteli nyky-Suomessa jo suht hyvällä tasolla olevaan sukupuolten tasa-arvoon tottunutta tehokkaasti. Mikä siinä onkin, että kaikki historia tuntuukin niin kaukaiselta; samalla tavalla viime jouluna Ho Chi Minh Cityssä Vietnamin sodan museossa havahduin siihen, miten lyhyt aika monista historiallisesti merkittävistä tapahtumista ja kauheuksista onkaan.

kesäkuu3.jpg

Päätin vaihtaa pari vuotta vanhan Ikea-avohyllyni pienempään ja vaaleasävyisempään kaappiin, jossa kirjat ja pikkutavara olisivat pölyltä ja katseilta piilossa. Jahkailun ja kahden Ikea-visiitin jälkeen päädyin tilaamaan kahden kaapin kokonaisuuden pähkinäpuisilla ovilla. Talonmiespaikalle.fin Dani tuli onneksi auttamaan kokoamisessa, kun omat taidot ja työkalut eivät riittäneet, ja samalla saatiin vuosia seinää vasten nojannut peili ripustettua!

Kuun ensimmäisenä viikonloppuna kävin serkun ylioppilasjuhlissa Joensuussa. Juhlat olivat tuskaisen pitkien junamatkojen arvoisia: näin kerralla puoli sukua, josta suurta osaa en ole ehtinyt käydä tapaamassa vuosiin. Sitä paitsi, jo pelkästään voileipäkakkujen takia olisi kannattanut matkustaa paikalle.

Joensuusta palattuani ehdin pyörähtää muutaman päivän töissä ennen kuin pääsin viimein kesälomalle. Vajaan parin viikon loma alkoi suuntaamalla mummolaan Savoon. (Lapsuuteni suuria tragedioita oli, että Kaavi sijaitsee juuri sopivasti Pohjois-Karjalan rajan väärällä puolella, Pohjois-Savossa… En voinut koskaan ihan tosissani laulaa lähteväni Pohjois-Karjalaa-aa-aaaaaan!) Mummolasta jatkoin suoraan Jyväskylään lukiokavereiden kokoontumisajoihin, missä testattiin paikallinen street food -ravintola Taikuri ja liivatekasvonaamiot. Eka jatkoon, toka ei.

kesäkuu2.jpg

Loman viiden Oulu-päivän aikana ennätin viimein siivota lapsuuskotini huoneen kaikki kaapit. Hävitin kasseittain turhaa paperia, kiikutin tavaraa kierrätyskeskukseen, myin vaatteita Facebook-kirppiksellä ja vein kasan lasten- ja nuortenkirjoja sairaalan lastenosastolle. Iskä velmuili, että neljän vuoden jälkeen muutin viimein pois.

Vikan lomapäivän kunniaksi kävin Susan kanssa testaamassa tunnelmallisen Ravintola BROn sunnuntaibrunssin Hakaniemen Hilton Strand- hotellissa. Kirjoittelin siitä enemmän jo täällä.

Gretchen Rubinin Happier at Home -kirjan myötä sain lisäinspistä jatkaa keväällä vähitellen aloittamaani tavarastaluopumisprosessia. Vaikka suhtauduin decluttering-raamattuun, Konmariin, aikoinaan vähintäänkin kyseenalaistaen, löysin itseni eräänä päivänä rullaamasta sukkahousuja ja taittelemassa paitoja pystyyn. Tästä kuulette lisää vielä myöhemmin…

kesäkuu4.jpg

Juhannus kului kaupungissa lukiokavereiden kanssa. Muutamaan päivään mahtui viini-ilta ja halloumi-parsakaalipiiras ilman parsakaalta, juhannusaatto rennosti porukalla pitsaa ja brownieita tehden, kollektiivisen koomaamisen juhannuspäivä kotibrunsseineen ja iltaviinit Café Birgitassa.

Kuukauden lempparit: Outlanderin kakkoskausi, uudelleen löytynyt into kuunnella podcasteja, Iittalan kirkas Vitriini jonka raaskin viimein ostaa kesäalesta, kandiarvosana 5/5

Kuukauden kirjat: Gretchen Rubinin ”Happier at Home”

suhteet oma-elama