kevään lempisarjat

(Otsikoissa linkit sarjojen IMDB-sivuille)

Chernobyl (HBO)

Juuri tällä hetkellä parasta telkkarissa (tai siis suoratoistopalveluissa). Tšernobylin ydinvoimalan onnettomuudesta nimensä mukaisesti kertova minisarja on kerännyt IMDB:ssä huimat arviot eikä turhaan. En ollut ennakkoon mitenkään varma, että innostuisin sarjasta, mutta vahvasti tositapahtumiin perustuva tarina tempasi ensiminuuteilta mukaansa. Katsominen on havahduttanut tehokkaasti siihen, miten monet nykypäivänä itsestäänselvyyksiltä tuntuvat asiat ja turvallisuuskäytännöt ovat seurausta maailmanhistorian yksittäisistä tragedioista.

Parasta: kurkistus – olkoonkin dramatisoitu sellainen – onnettomuuden jälkeisiin pelastustoimiin sekä kylmän sodan aikaisen neuvostojohdon toimintaan

Game of Thrones (HBO)

Katsottiin ennen vikan kauden alkua koko sarja alusta asti ja  tietysti uudet jaksot nyt huhti-toukokuussa. Joko olin katsonut GoTia aiemmin jotenkin puolihuolimattomasti samalla somettaen tai muistikuvat olivat tosissaan haalistuneet vuosien myötä, sillä monet juonikuviot tuntuivat ihan uusilta!  Viimeisestä kaudesta sanottakoon, että ymmärrän sen saaman kritiikin, mutta siitäkin huolimatta nautin kaudesta ja sen parjatuimmistakin jaksoista hurjasti.

Parasta: hahmojen kehitys ja piiiiiiitkät juonikaaret

House of Cards (Netflix)

Alkukevään GoT-putken jälkeen etsittiin arki-iltojen viihteeksi toista sarjaa, jossa riittäisi katsottavaa pidemmäksi aikaa. Yhdysvaltain kongressiin ja Valkoiseen taloon sijoittuvaa House of Cardsia on kehuttu vuosien varrella maasta taivaisiin (joskin uusimmasta kaudesta olen kuullut enemmän kritiikkiä kuin kehuja…), mutta jotenkin en ollut koskaan saanut aikaiseksi aloittaa. Kanssasohvaperunani oli nähnyt aikoinaan ykköskauden ja arveli, että saattaisin tykätä sarjasta kovastikin. Oikeassa oli – jäin koukkuun heti ekasta jaksosta. Nyt ollaan juuri aloiteltu kolmatta kautta eli katsottavaa riittää vielä hetkeksi!

Parasta: kieroilu ja Claire

Bonding (Netflix)

Sarja kertoo psykologian opintojensa ohella dominan töitä tekevästä Tiffanysta eli Mistress Maysta, joka palkkaa henkivartijakseen/sidekickikseen vanhan koulukaverinsa, stand up -koomikon urasta haaveilevan joskin esiintymiskammoisen Peten. Bonding naurattaa, mutta  herättää miettimään myös, mitä kaikkea seksityöhön ja S&M-mieltymyksiin stereotypioiden takana liittyykään. Bongasin seitsemästä vajaan parinkymmenen minuutin jaksosta koostuvan sarjan Netflixistä etsiessäni jotain nopeasti ladattavaa katsottavaa Helsinki-Oulu-lennolle. Ahmaisin kaikki jaksot lopulta parissa päivässä ja odottelen kovasti, josko sarjalle saataisiin jossain vaiheessa jatkoa!

Parasta: suora ja neutraali suhtautuminen seksuaalisuuden moninaisuuteen ja muun muassa erilaisiin fetisseihin

Grey’s Anatomy (Ruutu)

Greyn Anatomia on tv-sarjoista ikisuosikkini, esihistoriallisen Teho-osaston jäljissä seuraava perinteinen sairaalasarja, jota aloin katsoa telkkarista kolmoskauden puolivälistä eli pikaisen googlauksen perusteella joulukuussa 2007.  Ekat kaudet katsoin jälkikäteen Netflixiä edeltävälle ajalle tyypilliseen tapaan   DVD:ltä, mutta muuten olen seurannut sarjaa julkaisutahdissa viikottain ensin Neloselta ja sittemmin Ruudusta. Sarjan hahmoista on reilussa kymmenessä vuodessa vaihtunut muutamaan tyyppiä lukuun ottamatta jokainen jo useampaankin kertaan, mutta vielä näin kaudella 15 olen sarjan ihmissuhdekoukeroihin ihan yhtä koukussa kuin aikoinaan.

Parasta sarjassa: vuodesta toiseen kiinnostavat hahmot; juuri nyt päähenkilö-Meredithin feministinen no nonsense -elämänasenne sekä itsensä ja lastensa hyvinvoinnin priorisointi

Dynasty (Netflix)

Olen katsonut Netflixin uustuotantoa kasariklassikosta viikottain ekan kauden alusta asti. Koko sarja on silkkaa hömppää ja juonenkäänteet useimmiten vähintäänkin övereitä, mutta vanhalle O.C.- ja Gossip Girl -fanille sarja tarjoaa nostalgisen paluu (fiktiivisten) ökyrikkaiden (hyvin fiktiiviseen) elämään.

Parasta: upeat vaatteet, kimaltava ja kullattu miljöö, ja muutenkin viimeisen päälle hiottu visuaalisuus

Seuraavana listalla: Handmaid’s Tale (HBO, kausi 3), Suits (kauden 7 loppu ja kausi 8), Billions (HBO, kausi 4), Big Little Lies (HBO, kausi 2), Sharp Objects (HBO)

kulttuuri leffat-ja-sarjat suosittelen