loma ja muita kivoja juttuja
Terveisiä junasta kohti Kuopiota! Viime viikon täydellinen sää ja kauniit kesäillat karkasivat muille maille juuri sopivasti ennen kesäloman alkua. Muutama seuraava päivä näyttääkin nyt perinteisemmältä Suomen kesältä kaikilla lomareissuni etapeilla − Kuopiossa, Jyväskylässä ja Oulussa − mutta loppuviikosta pohjoisessakin pääsee kai nauttimaan taas vähän aurinkoisemmasta säästä. Tuntuu yhtä aikaa hämmentävältä ja ihanalta, että alkukesän parhaat säät sattuivat jo toukokuun puolelle. Nyt kesäfiilikseen pääsi aikaisemmin kuin useampina vuosina, eikä kesän alkamista tarvitse enää odotella kärsimättömästi. Nyt tosin odottelen vähintään yhtä kärsimättömästi auringon ja lämpimien iltojen paluuta…
Viime viikon tiistaina pakkasin skumppapullon ja lasit kassin ja suuntasin puistoafterworkeille Tähtitorninmäelle − kavereiden kassista kaivettiin viltti ja toinen pullo. Aikuiselämän pro tip: IKEA:n halpislaseja uskaltaa huoletta roudata kassissa ympäri kaupunkia, ja lasista juotuna jopa alahyllyltä poimittu skumppa maistuu oikein hyvältä ja sivistyneeltä!
Kesäseikkailulistan läpi käyminen on jo hyvässä vauhdissa: viime viikolla käytiin afterwork-skumpan lisäksi afterwork-jätskeillä Helsingin jäätelötehtaan kioskilla (sitruuna-rahka!), hain kirjastosta vinon pinon kirjoja jotka pakkasin reissukassiin (muun muassa uusin Naisten etsivätoimisto no 1 sekä Arianna Huffingtonin Thrive) ja kesän eka brunssivarauskin on tehty (Ravintola Bro reilun viikon päästä sunnuntaina).
Loman alkamisen ohella kuluvaan viikkoon on mahtunut toinenkin isompi ilon aihe. Palautin kandin pari viikkoa sitten ja olen siitä lähtien aina silloin tällöin sivusilmällä vilkuillut opintorekisteriä arvosanan ilmestymisen varalta. Tiistaina se viimein tuli: Oodiin oli merkitty kaksitoista uutta opintopistettä ja kandiarvosana 5! Kandiksi valmistumista saan toki odotella vielä viimeisen kesäkurssin verran syksyyn asti, mutta tässä vaiheessa yhden verkkokurssin suorittaminen tuntuu kevyeltä iltapuhteelta.