miniloma porvoossa
Osana miehen synttärilahjaa varasin meille viikonloppulomasen Porvooseen. Pakettiin kuului menomatka J. L. Runeberg -höyrylaivalla, yhden yön majoitus, illallisvaraus ravintola SicaPelleen, sunnuntaibrunssi ja romantiikan multihuipentumana bussimatka takaisin kotiin. Porvoon-reissu oli suunnitelmissa jo viime kesänä ja jäi silloin toteuttamatta, joten päätin ottaa ohjat omiin käsiini ja järjestin miniloman osaksi synttärilahjaa. Voipi olla, että ajattelin ihan vähän omia preferenssejänikin yhteisen elämyslahjan valinnassa, mutta uskaltaisin väittää ettei reissu miehellekään mitenkään kaikin puolin karmiva kokemus ollut…
Kauppatorin munkkipossuaamukahvien jälkeen hypättin laivaan kolmen ja puolen tunnin matkalle kohti Porvoota. Olin varannut etukäteen ”Runebergin paketin”, johon sisältyi matkalippujen lisäksi lohikeittolounas runebergintorttuineen. Laivamatka sinänsä sujui kivasti, mutta etukäteen varattu elämyspaketti oli rehellisesti sanottuna yhtä tyhjän kanssa. Ilmeisesti vähän turhan hyvään tottuneena olisin odottanut pakettiin kuuluvan esimerkiksi nimellä varatun pöydän ja pöytiintarjoillun keiton, mutta todellisuudessa ruoan jonotus ja vapaan pöydän metsästys sujui samoin kuin vasta paatissa lounasidean keksineillä.
Varasin majoituksen omasta mielestäni hyvissä ajoin kevättalvella, mutta suurin osa vanhan kaupungin ja keskustan pikkuhotellien huoneista oli jo tuolloin varattu. Rajallisesta valikoimasta parhaalta vaihtoehdolta vaikutti Porvoo City Apartmentsin vasta rempattu, lautalautoineen kuitenkin mennyttä aikaa henkivä kaksio. 80-neliötä oli kahdelle tietysti ihan liikaa, mutta vaihtoehtoisesti samalla hinnalla olisi saanut pienen huoneen bed & breakfastista. Kämppään saapuessa jääkaapista löytyi skumppapullo laseineen ja kaunis kimppu leikkokukkia, ja vuokraaja itse vinkkasi mahdollisuudesta siirtää sunnuntain check outia myöhemmäksi. Lämmin suositus Porvoo City Apartmentsille!
Illallisvarausta lukuun ottamatta meillä ei ollut kummempia suunnitelmia tai odotuksia viikonlopulle. Pyörittiin vanhassa kaupungissa, nautittiin kenties kesän kauneimmasta viikonlopusta jokirannan terasseilla, päikkäröitiin ja käytiin vetäisemässä välipalaksi Porvoon kuuluisat etanat ravintola Fryysarinrannassa. Suht täydellinen lauantai. Illallispöytään istahtaessa tuntui kuin lomalla olisi oltu jo useampikin päivä.
Ja niin, se illallinen! Siinä missä Porvoon hotellivalikoima on suht rajallinen, ravintolatarjonnan puolella haasteeksi muodostui runsaudenpula ja valinnanvaikeus. Arvoin loppupeleissä Sinnen, Meat Districtin ja SicaPellen välillä päätyen lopulta näistä viimeiseen. Hämmentävästä nimestä huolimatta kyseessä on italiaishenkinen fine dining -ravintola, joka mainostaa itseään sloganilla ”wining & dining”. Wining oli kieltämättä otettu raflassa ihan tosissaan: yhtä viinipaketin viineistä oli kuulemma tehty 1000 pulloa, joista 36 tuotu Suomeen ja niistä kolmasosa napattu sommelierin suhteilla SicaPelleen.
Viinien lisäksi myös ruoka oli erinomaista – kuudesta annoksesta omiksi lemppareikseni nousivat mauiltaan, suutuntumaltaan ja ulkonäöltään täydellinen kampasimpukka-annos (josta otin koko illan ainoan kuvan) ja suussasulavan pehmeä lammas. Toisin kuin joissain muissa testaamissani fine dining -rafloissa, SicaPellen menussa yksikään annos ei ollut muihin verrattuna selkeä alisuorittaja. Ruoan ja viinien erinomaisuuden vuoksi harmittaa, ettei palvelu yltänyt samalle tasolle. Päällimmäiseksi fiilikseksi raflasta lähtiessä jäi herkkujen hehkuttamisen sijaan harmitus virheistä, joita ei odottaisi edes ketjuravintolalta fine diningista puhumattakaan. Pöh. Haluaisin uskoa, että meille sattui vain poikkeuksellisen huono tuuri ja hetki, ja muiden kokemus voi siis olla kaikin puolin positiivisesti mieleenpainuva!
Kuuden ruokalajin jälkeen kierittiin majapaikkaan nukkumaan, ihan vain herätäksemme syömään sunnuntaina lisää hyvää ruokaa. Olin alunperin varannut Sinnestä pöydän sunnuntaibrunssille, mutta ajatus kymmenen alkuruoan noutopöydästä ja kahdesta pöytiintarjoillusta ruokalajista heti puolitapäivin tuntui vähän turhan raskaalta. Brunssimenun kalapainotteiset alkupalat jäivät kuitenkin kummittelemaan ajatuksiin, ja merenelävät mielessä bongasin meille astetta kevyemmän saaristolaisbuffetin Vanhasta Laamannista. Ihan parasta graavilohta! Ja sinappisilakoita! Voisin vetää tuollaisen setin vaikka joka toinen päivä hamaan tappiin saakka kyllästymättä koskaan, vannon.
Lounaan jälkeen käväistiin nopeasti kokoamassa kamat kasaan ja suunnattiin romanttisesti Onnibussilla takaisin Helsinkiin. Porvoon tunnelma ja etenkin raflavalikoima tekivät kuitenkin kertalaakista sellaisen vaikutelman, että suunniteltiin jo loppukesälle päiväreissua Meat Districtin notkuvien pöytien äärelle. Ai että!
