nyc dreams

20160421_174435a.jpg

Kolme vuotta sitten näihin aikoihin olin New Yorkissa. Tänä keväänä olen hämmentävänkin palavasti kaivannut kaupunkiin, ja matkaa muistellessani kaivelin blogin arkistoihin luonnoksiin unohtuneita reissukuvia. Kuvien kaverina tekstissä luki: ”Viimeiset New York -postaukset unohtuivat aikoinaan luonnoksiin pyörimään, mutta tässäpä olisi näin kolme kuukautta reissun jälkeen! Vietettiin meidän kolmas (tai neljäs, kuka näitä laskee) lomapäivä kiertäen niitä Manhattanin osia, joihin ei vielä siihen mennessä ollut eksytty: aloitetettiin West Villagesta, otettiin metro Columbian kampukselle ja valuttiin sieltä takaisinpäin Upper West Siden ja Hell’s Kitchenin kautta. Illaksi oltiin ostettu ex tempore -liput Cirque du Soleilin Paramour-näytökseen Broadwaylle!”

Kolme kuukautta tai kolme vuotta myöhemmin – kukapa näitä tosiaan laskee. Tässä siis kuvia kevään 2016 helleaallosta nauttivasta ja maailmaa muuttaneisiin presidentinvaaleihin vasta valmistautuvasta New Yorkista! Muistan reissulta parhaiten paahtavan auringon, rauhallisuudellaan yllättäneen kaupungin ja kauniit kadut, yleisonnellisen fiiliksen sekä paikallisten lehtien esivaaliaiheiset, tulevasta autuaan tietämättömät otsikot. Huomattavasti ajankohtaisemmin aikoinaan raapustetut postaukset reissusta löytyvät täältä ja täältä.

20160420_125002a.jpg

20160420_150520a.jpg

20160420_151133a.jpg

20160420_162936a.jpg

20160420_174326a.jpg

Viime kerralla olin reissussa ystävän kanssa, mutta vielä joskus New Yorkiin palatessa haluaisin näyttää kaupungin siihen vielä tutustumattomalle miehelle. Opiskelijabudjetilla yövyimme Chinatownissa hotellissa, jossa sänky oli vaneria ja huoneiden pahvinpaksuiset väliseinät todennäköisesti samaa materiaalia, jaettuun kylppäriin hiivittiin käytävän läpi eikä lattiatilaa ollut riittävästi yhden matkalaukun avaamiseen. Ensi kerralla budjettiakin on varmasti hieman enemmän, mutta aion myös priorisoida pehmeää sänkyä ja omaa kylppäriä yli keskeisen sijainnin. Haaveilen tietysti Nomo Sohon ja The Ludlow’n kaltaisista luksushotelleista Manhattanilla, mutta hyvin riittäisi jokin perusketjuhotelli vaikkapa Brooklynissa tai miksei Queensissa tai Bronxissakin. Edellisellä, viikon mittaisella reissulla pyhitimme Brooklynissa haahuilulle vain päivän verran, mutta ihastuin kaupunginosan tunnelmaan ja Manhattanin ja Brooklynin väliä kulkevaan, East Riverin yllä Williansburg Bridgella kolisevaan metroon kertaheitolla.

20160421_194040a.jpg

20160420_192106a.jpg

20160420_221400a.jpg

20160420_221806a.jpg

Kulttuuri Matkat

miniloma porvoossa

Osana miehen synttärilahjaa varasin meille viikonloppulomasen Porvooseen. Pakettiin kuului menomatka J. L. Runeberg -höyrylaivalla, yhden yön majoitus, illallisvaraus ravintola SicaPelleen, sunnuntaibrunssi ja romantiikan multihuipentumana bussimatka takaisin kotiin. Porvoon-reissu oli suunnitelmissa jo viime kesänä ja jäi silloin toteuttamatta, joten päätin ottaa ohjat omiin käsiini ja järjestin miniloman osaksi synttärilahjaa. Voipi olla, että ajattelin ihan vähän omia preferenssejänikin yhteisen elämyslahjan valinnassa, mutta uskaltaisin väittää ettei reissu miehellekään mitenkään kaikin puolin karmiva kokemus ollut…

possumunkki.jpg

Kauppatorin munkkipossuaamukahvien jälkeen hypättin laivaan kolmen ja puolen tunnin matkalle kohti Porvoota. Olin varannut etukäteen ”Runebergin paketin”, johon sisältyi matkalippujen lisäksi lohikeittolounas runebergintorttuineen. Laivamatka sinänsä sujui kivasti, mutta etukäteen varattu elämyspaketti oli rehellisesti sanottuna yhtä tyhjän kanssa. Ilmeisesti vähän turhan hyvään tottuneena olisin odottanut pakettiin kuuluvan esimerkiksi nimellä varatun pöydän ja pöytiintarjoillun keiton, mutta todellisuudessa ruoan jonotus ja vapaan pöydän metsästys sujui samoin kuin vasta paatissa lounasidean keksineillä.

runeberg.jpglaivalla.jpg

Varasin majoituksen omasta mielestäni hyvissä ajoin kevättalvella, mutta suurin osa vanhan kaupungin ja keskustan pikkuhotellien huoneista oli jo tuolloin varattu. Rajallisesta valikoimasta parhaalta vaihtoehdolta vaikutti Porvoo City Apartmentsin vasta rempattu, lautalautoineen kuitenkin mennyttä aikaa henkivä kaksio. 80-neliötä oli kahdelle tietysti ihan liikaa, mutta vaihtoehtoisesti samalla hinnalla olisi saanut pienen huoneen bed & breakfastista. Kämppään saapuessa jääkaapista löytyi skumppapullo laseineen ja kaunis kimppu leikkokukkia, ja vuokraaja itse vinkkasi mahdollisuudesta siirtää sunnuntain check outia myöhemmäksi. Lämmin suositus Porvoo City Apartmentsille!

Illallisvarausta lukuun ottamatta meillä ei ollut kummempia suunnitelmia tai odotuksia viikonlopulle. Pyörittiin vanhassa kaupungissa, nautittiin kenties kesän kauneimmasta viikonlopusta jokirannan terasseilla, päikkäröitiin ja käytiin vetäisemässä välipalaksi Porvoon kuuluisat etanat ravintola Fryysarinrannassa. Suht täydellinen lauantai. Illallispöytään istahtaessa tuntui kuin lomalla olisi oltu jo useampikin päivä.

porvoo.jpgporvoon kirkko.jpg

Ja niin, se illallinen! Siinä missä Porvoon hotellivalikoima on suht rajallinen, ravintolatarjonnan puolella haasteeksi muodostui runsaudenpula ja valinnanvaikeus. Arvoin loppupeleissä Sinnen, Meat Districtin ja SicaPellen välillä päätyen lopulta näistä viimeiseen. Hämmentävästä nimestä huolimatta kyseessä on italiaishenkinen fine dining -ravintola, joka mainostaa itseään sloganilla ”wining & dining”. Wining oli kieltämättä otettu raflassa ihan tosissaan: yhtä viinipaketin viineistä oli kuulemma tehty 1000 pulloa, joista 36 tuotu Suomeen ja niistä kolmasosa napattu sommelierin suhteilla SicaPelleen.

Viinien lisäksi myös ruoka oli erinomaista –  kuudesta annoksesta omiksi lemppareikseni nousivat mauiltaan, suutuntumaltaan ja ulkonäöltään täydellinen kampasimpukka-annos (josta otin koko illan ainoan kuvan) ja suussasulavan pehmeä lammas. Toisin kuin joissain muissa testaamissani fine dining -rafloissa, SicaPellen menussa yksikään annos ei ollut muihin verrattuna selkeä alisuorittaja. Ruoan ja viinien erinomaisuuden vuoksi harmittaa, ettei palvelu yltänyt samalle tasolle. Päällimmäiseksi fiilikseksi raflasta lähtiessä jäi herkkujen hehkuttamisen sijaan harmitus virheistä, joita ei odottaisi edes ketjuravintolalta fine diningista puhumattakaan. Pöh. Haluaisin uskoa, että meille sattui vain poikkeuksellisen huono tuuri ja hetki, ja muiden kokemus voi siis olla kaikin puolin positiivisesti mieleenpainuva!

 sicapelle.jpg

auringonlasku.jpg

Kuuden ruokalajin jälkeen kierittiin majapaikkaan nukkumaan, ihan vain herätäksemme syömään sunnuntaina lisää hyvää ruokaa. Olin alunperin varannut Sinnestä pöydän sunnuntaibrunssille, mutta ajatus kymmenen alkuruoan noutopöydästä ja kahdesta pöytiintarjoillusta ruokalajista heti puolitapäivin tuntui vähän turhan raskaalta. Brunssimenun kalapainotteiset alkupalat jäivät kuitenkin kummittelemaan ajatuksiin, ja merenelävät mielessä bongasin meille astetta kevyemmän saaristolaisbuffetin Vanhasta Laamannista. Ihan parasta graavilohta! Ja sinappisilakoita! Voisin vetää tuollaisen setin vaikka joka toinen päivä hamaan tappiin saakka kyllästymättä koskaan, vannon.

Lounaan jälkeen käväistiin nopeasti kokoamassa kamat kasaan ja suunnattiin romanttisesti Onnibussilla takaisin Helsinkiin. Porvoon tunnelma ja etenkin raflavalikoima tekivät kuitenkin kertalaakista sellaisen vaikutelman, että suunniteltiin jo loppukesälle päiväreissua Meat Districtin notkuvien pöytien äärelle.  Ai että!

vanha laamanni.jpg

Suhteet Oma elämä Matkat