missä mennään?
”Muutaman postauksen viikkotahti” joopajoo, vuositahti ennemminkin. Vaihdon jälkeen arki on asettunut uomiinsa, enkä rehellisesti sanottuna ole paluun jälkeen uhrannut Irlannille ajatustakaan. Kurssiarvosanat muistin tarkistaa vaihtokaverin vinkattua asiasta kesken festariviikonlopun – suht tasainen rivi B:tä eli tutummin nelosia sieltä tipahti, vaikka miten yritin luikerella aidan matalimmista kohdista ja palauttaa omalla mittapuullani puolihuolimattomasti sutaistuja esseitä. Vaihdossa suoritettujen kurssien arvosanat eivät näy tutkintotodistuksessa, joten suhtauduin vaihtoon erinomaisena mahdollisuutena pyristellä pois perfektionismin ja pilkunviilaamisen ikeestä. Yritys oli hyvä, mutta suoritustasoni kanssa yhtä tahtia pudonnut vaatimustaso ei selkeästi tukenut tavoitetta ryömiä kurssit läpi rimaa hipoen.
Seuraavaksi olisi tarkoitus implementoida vaihdossa treenattua ”hyvä, parempi, tehty” -mentaliteettia graduun. En ole avannut gradutiedostoa sitten helmikuun, mutta uskottelen edelleen itselleni valmistuvani syyskuussa. Pari viikkoa ahkeraa, sopivan itsekritiikitöntä naputtelua pitäisi riittää homman viimeistelyyn, kunhan vain uskaltaisin tarttua toimeen. Sain uutta inspiraatiota ja motivaatiota gradutuskaa aiemmin kanssani jakaneen kaverin valmistumisesta – jos useita ihmisiä työllistävää yritystä pyörittävä toimitusjohtaja kykenee työn sivussa pyöräyttämään gradun pakettiin, minullakin on oltava toivoa!
Skool glitterille hiuksissa, hyvälle gin tonicille, uusille silmälasille ja huulipunalle, joka matchasi g&t:n karpaloihin!
Ja niin, ne duunikuviot. Kouluhommat on helppo unohtaa, kun työrintamalla sujuu kivasti. Sain unelmaduunin, jota hain ensimmäisen kerran jo reilu vuosi sitten ja jäin tuolloin nuolemaan näppejäni kakkossijalle. Toinen kerta toden sanoi, ja aloitin muutama viikko sitten uudessa tehtävässä vanhan tutun työnantajan leivissä. Ei valittamista. Tahtoisin sanoa palaavani rekryprosessiin ja kliseiseen tähtien kohdalleen asettumiseen vielä myöhemmin, mutten taida uskaltaa lupailla enää yhtikäs mitään blogiin liittyvää.
Koulun (välttelyn) ja töiden ohella elämäni pyhän kolminaisuuden viimeinen kulmakivi eli arki kotona rullailee onnellisesti eteenpäin. Tuntuu uskomattomalta, että Irlannista paluusta on oikeasti jo kaksi kuukautta. Taloutemme toinen asukas seikkaili maailmalla minun kotiinpaluuni jälkeen vielä toukokuun loppuun – ja sillä varjolla pääsin kokeilemaan hetken verran oloneuvos-kotirouvan elämää Intiassa – mutta yhteistä arkea yhteisessä kodissa on sitäkin ehtinyt kertyä jo kuukauden verran. Kuukauteen on mahtunut kolmepäiväiset Sideways-festarit ja viikonloppu Porvoossa, pari pientä sisustusprojektia ja kaksin kaikessa rauhassa vietetty juhannus.
Että sellaista.
