Viime viikolla iski hurja kaipuu Irlantiin – en tiedä onko syy vai seuraus, että kuuntelin koko viikon lähes yksinomaan irkkumusiikkia, lainasin kirjastosta Dubliniin sijoittuvan romaanin ja vietin lauantai-illan kotona katsomassa P.S. I love you -leffaa.

Puolen vuoden takaisen Dublinin-reissun matkaseuralaiset ovat tasaisin väliajoin muistutelleet, etten loppujen lopuksi koskaan kirjoittanut blogiin matkakertomuksen toista osaa. No, tässäpä ois!

Dublinissa vaihdossa olleen kaverin yksi harvoista must see -listan kohteista oli Howth, suloinen merenrantakylä hieman Dublinista itään. Huristeltiin kaverin lupaamien huikeiden maisemien perässä paikan päälle heti aamusta, mutta kohdalle sattui harvinaisen sumuinen päivä. Alkuun hädin tuskin näki eteensä, mutta muutaman tunnin vaelluksen aikana sää onneksi selkiytyi ja sumun takaa paljastui viimein meri ja niemenkärjessä seisova majakka. Fiilistelin kyllä sumuakin: kostea ilma tuoksui yhtä aikaa mereltä ja mystisten keltaisten kukkien myötä kookokselta!

Howhtin-vaelluksen jälkeen palattiin keskustaan ja lämmiteltiin Brick Alley Caféssa syömällä perinteistä irkkuruokaa eli shepherd’s pie ja juomalla huhujen mukaan Dublinin parhaat kaakaot! Vikasta illasta piti tottakai ottaa kaikki irti, joten suunnattiin ensin täpötäyden The Brazen Headin perinteisiin sunnuntaijameihin ja sen jälkeen Temple Barin alueelle johonkin suht rauhalliseen pubiin kumoamaan tuoppeja. Vaikka koko reissu oli täyttä kultaa, en muista pitkään aikaan olleeni yhtä onnellinen kuin sen ohikiitävän hetken ajan: istuttiin tyttöjen kanssa hiljaa katselemassa ohi kulkevia ihmisiä, joku suloinen irkkupoika lauleli ja soitti kitaralla indiefolkia ja tiskiltä kannettiin pöytään vuorotellen Guinnessia ja viskiä.

Pubikulttuuriin tuli muutenkin tutustuttua illan aikana astetta tehokkaammalla tavalla, kun päätettiin suorittaa kotimatka-appro keskustasta kämpille Rathminesiin. Pysähdyttiin ehkä seitsemässä eri paikassa juomassa tuopilliset – jokaisessa pubissa eri olutta, tottakai – ja täydennettiin kokemus syömällä vielä fish ’n’ chips ennen viimeisten kilometrien vaellusta kohti sänkyä ja vikoja yöunia Dublinissa. Yhdenkään pubin nimi ei jäänyt mieleen, vaan tunnelmalliset kulmakapakat jäivät seuraavalla reissulla sattumalta uudelleen löydettäviksi.

Maanantaina luovutettiin kämppä, tutustuttiin pikaisesti Dublin City Universityn kampuselämään ja lennettiin takaisin Suomeen, vaikka olisin voinut jatkaa lomaa ja elämää Dublinissa loputtomiin. En odottanut etukäteen reissulta mitään muuta kuin hauskoja hetkiä ystävien kanssa, mutta kotiinpaluun jälkeen kaipuu kaupunkiin on ollut kovempi kuin Pariisiin, New Yorkiin tai minnekään muualle koskaan.

Ensi keväänä matkakuumetta parannetaan (tai pahennetaan) matkaamalla viereiselle saarelle, samoilemaan nummien ja linnojen keskelle Skotlantiin. Viimeistään sen jälkeen täytyy kuitenkin alkaa suunnitella jo seuraavaa reissua takaisin Irlantiin  – näen jo itseni leikkimässä The Holiday -leffaa ja viettämässä joulua 2016 kavereiden kanssa suloisessa mökissä maaseudulla…