raflavinkki tampereelle: ravinteli huber

Joulun alla teimme yhden yön reissun Tampereelle hyvän ruoan ja ällösöpön laatuajan perässä. Viikonlopun kohokohdaksi nousi illallinen Ravinteli Huberissa, mutta reissun lyhkäisestä kestosta huolimatta ennätin napata talteen myös pari muuta vinkkiä Mansen minilomaa suunnitteleville:

Ravinteli Huber

Bongasin Huberin alun perin Suomen Parhaat Ravintolat 2019 -listalta yhdessä muutaman muun tamperelaisen ravintolan kanssa. Kun päätimme lähteä hyvään ruokaan, olueen ja viiniin nojaavalle viikonloppulomalle, kaivoin listan esiin ja esittelin vaihtoehdot kanssamatkustajalle. Rehellinen pihviravintola kiinnitti miehen huomion, ja niinpä varasimme Huberista pöydän.

Huber osoittautui kaikin puolin iloiseksi yllätykseksi, vaikka odotukset olivat jo ennakkoon korkealla. Avoin tila huokuu yksinkertaista tyylikkyyttä, loft-henkeä ja sopivaa rosoisuutta – ja silti samalla lämmintä tunnelmaa. Myös ruoan puolesta Huber oli täysosuma. Mitään fine dining -hengistä piperrystä raflasta on turha odottaa: Listalta löytyy muutama alkuruokavaihtoehto, lihat, lisukkeet ja kastikkeet sekä pari makeaa jälkkäriä.

Tilasimme alkuun molemmat lämminsavustettua kirjolohta hummerimajoneesin kera. Pääruokia suositeltiin jaettavaksi, joskin päädyimme muutenkin kahdelle tai useammalle valmistettavaan mixed grill -lihavalikoimaan. Pöytään kannettiin siis naudan entrecôte, naudan poskea ja hevosen ulkofileetä. Niiden rinnalle tilasimme perinnetomaattisalaatin, vihreän salaatin sekä perunapyreetä luuydinglaseerauksella. Mies oli poiminut Aamulehden ravintola-arviosta vinkin tilata lisukkeiksi nimenomaan kevyempiä kasvisvaihtoehtoja, ja hapokkaan kirpeät, tuoreet salaatit olivatkin nappivalinta! Kastikepuolelta arvoimme pöytään parmesaanivoin ja pippurikastikkeen, ihan kelpo soosseja molemmat.

Lihalautasen osalta ykköspaikasta omalta osaltani taistelivat naudan poski ja lähes raaka entrecôte, mutta illallisseuran selkeäksi suosikiksi nousi hevonen. Mixed grill -tarjottimen lisäksi listalla on vaihtuvia lihoja päivän leikkuiden ja nopeat syövät hitaat -periaatteen mukaisesti: Kun tietyn kokoiseksi leikattu pala on tilattu, tarjoilija käy rastimassa sen pois listalta. Mixed grill -annoksenkin sisältö vaihtelee päivittäin (ja ehkä hetkittäinkin) sen mukaan, mitä on tarjolla.

Ruokaa kannettiin pöytään rivakkaan tahtiin, sillä alkuruoka oli edessä jo vajaan kymmenen minuutin kuluttua pöytään istumisesta. Pääruoan jälkeen emme jaksaneet (tai halunneet) lähteä vyörymään eteenpäin, vaan tilasimme listalta jälkkäriksi cocktailit ja jäimme vielä hetkeksi istumaan. Kun drinkit oli siemailtu, pahin ähky oli laskenut ja olin jo ihan valmis jälkkärille! Tilasimme siis vielä suklaabrownien jaettavaksi ja lasilliset jälkiruokaviiniä molemmille. Brownie on jälkkärilistojen klassikko, mutta Huberin versio on ehdottomati testaamieni suklaajälkkäreiden parhaimmistoa.

Jos siis ei vielä tullut selväksi, taivutetaan ratakiskosta: Ravinteli Huber on suorastaan upea! Suosittelen kaikille lihan ystäville.

+ pari ekstravinkkiä ruokalomailijalle

Panimoravintoloilla ja gastropubeilla menee Tampereella lujaa ainakin niiden määrästä päätellen. Pistäydyimme jo viime kesän Tampereen-reissulla ihan kivoissa Panimoravintola Plevnassa ja Gastropub Tuulensuussa, joihin verrattuna Pyynikin Brewhouse olikin astetta tyylikkäämpi tuttavuus. Punatiilirakennus Tammerkosken penkereellä kätkee sisälleen pienpanimon, perinteisen mutta tunnelmallisen ravintolapuolen sekä loft-henkisen baarin. Lounastimme ruokapuolella: mies tilasi annoskateutta herättävän lautasellisen lohta, turskaa, katkarapuja ja pekonia yhdistelevää kermaista kalakeittoa, itse valitsin tartarin. Hyvän safkan lisäksi pisteitä kuitenkin lämpimästä tunnelmasta ja erinomaisesta hanaolutvalikoimasta!

Miniloman majoitukseksi valitsimme Sokos Hotel Torni Tampereen, joka nousi kertaheitolla kokeilemieni Suomi-hotellien parhaimmistoon! Ruokalomailijalle Torni tarjoaa lähes täydellisen aamiaisen, ja voisinkin valita Tampereen viikonloppukohteeksi toistekin ihan vain kivan hotellin ja veden kielelle nostattavan aamiaisen vuoksi. Satuimme reissuun joulun aikaan, joten aamiaiskattauksessa saattoi toki olla pientä jouluekstraa

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *