somesiivous & päivä ilman puhelinta
Unohdin tänään töihin lähtiessä puhelimen kotiin. Tavallisesti kotoa poistumisen prosessiini kuuluu laittaa kuulokkeet korville ja kääntää Spotify soimaan jo ennen ulko-ovea, mutta tänään lähdin miehen kanssa yhtä matkaa ja rutiini rikkoutui. Olimme jo pitkällä matkalla kohti juna-asemaa, kun viimein havahduin hajamielisyyteeni, eikä luurin noutaminen tuntunut riittävältä syyltä myöhästyä junasta.
Yllätyin, miten kivuttomasti – lähes huomaamatta – päivä ilman puhelinta sujui. Tavallisesti vilkuilen näyttöä refleksinomaisesti minuuttien välein, luen kaikki uudet WhatsApp-viestit saman tien ja tsekkaan Instagraminkin silloin tällöin töiden lomassa. Tauot kuluvat täysin puhelimen pauloissa, nykyään tosin onneksi vähintään yhtä usein BookBeatista kirjoja lueskellen kuin someselailun merkeissä. Ilman puhelinta en yllättäen kaivannut sitä kertaakaan koko päivän aikana. En miettinyt mahdollisesti päivän aikana puhelimeen tulleita viestejä, ja tauot käytin Hesaria lukemalla ja kahvihuoneen telkkarin kanavien välillä surffailemalla. Kotimatkalla selasin ruokakaupasta mukaan nappaamani ilmaista ruokalehteä, kerrankin ihan ajatuksen kanssa.
Puhelimettomuus tuntui hyvältä, fiilis oli tyyni ja keskittyneempi. Suunnittelin jo, että voisin ottaa luurivapaat työpäivät tavaksi useamminkin. Ihan yhtä perusteellisesti hommaa ei kannata kuitenkaan toteuttaa kuin tänään, vaan puhelimen voisi jättää vaikkapa takin taskuun työpäivän ajaksi. Huomasin nimittäin, että ajantappamisen lisäksi puhelimella tulee tehtyä ihan oikeitakin asioita kuten katsottua karttaa tai palattua aiemmin tehtyihin muistiinpanoihin. Olin aikeissa hakea töiden jälkeen postipaketin toiselta puolen Espoota, kunnes hoksasin että paketin seurantakoodi olisi ollut vain puhelimesta tarkistettavissa ja karttakin ihan kätevä vieraassa paikassa navigoidessa. Paketin nouto jäi siis huomiseen!
Somen merkitys ja paikka omassa arjessa on pohdituttanut viime aikoina muutenkin. Facebookin käytöstä luovuin jo viime talvena käytännössä kokonaan: En enää halunnut käyttää aikaani randomin syötteen pakonomaiseen selailuun, mutten toisaalta raaskinut poistaa profiilia kokonaan. Päädyin siis tekemään kaverilistalle tehosiivouksen ja jäljelle jääneitäkin lakkasin seuraamasta. Nyt feedini on tyhjä eikä houkuttele kaltaistani itsekuritonta turhanpäiväiseen selaamiseen.
Instagram sen sijaan on vaikeampi aikasyöppö, sillä siellä kuvavirran voi kuratoida itseään kiinnostavaksi ja skrollaaminen tuntuu merkityksellisemmältä. Etenkin jatkuvalla syötöllä uutta sisältöä puskevien storyjen parissa voisi kuitenkin viettää vaikka koko päivän: Jossain vaiheessa huomasin suorittavani niiden katsomista poissaolevasti näyttöä tapittaen. Siivoilin seurattavien listalta kaikki brändit, bloggaajat, sivustot ja puolitutut, joiden sisällön kohdalle en ollut pysähtynyt viime aikoina kertaakaan. Vielä jäljelle jääneiden parin sadan osalta mykistin käytännössä kaikkien muiden kuin kavereiden ja yksittäisten kiinnostavimpien vaikuttajien tarinat. Laatu selkeästi korvaa määrän tässäkin asiassa, sillä nyt katson ja luen ihan oikeasti jokaisen tarinan tai kuvan teksteineen.
Seuraava askel oman arjen (ja juhlan) somesiivouksessa on luopua instastoryjen julkaisemisesta – tai ainakin reaaliaikaisesta sellaisesta. Jään joka kerta kohtuuttoman pitkäksi ajaksi jumiin täydellisen kuvan tai videon ottamiseen ja muokkaamiseen juuri sellaisissa hetkissä, kun oikeasti olisi kivointa ja tärkeintä keskittyä olemaan läsnä. Saranda kirjoitti jokin aikaa sitten, miten omien tekemisten jakaminen somessa on muuttunut seurauksen sijaan syyksi tehdä. Nykyään tosiaan tuntuu vähän turhan helposti unohtuvan niin itseltä kuin ehkä muiltakin, että hauskat hetket, hyvä ruoka tai kauniit maisemat ovat ihan yhtä hauskoja, hyviä ja kauniita, vaikkei niitä jakaisikaan koko maailmalle. Mitenkään hälyttävän syvällä somesuossa en koe itse onneksi vielä olevani, mutta korjausliikkeelle on selkeästi paikkansa. Loppukesän ajan testailen someaktiviteettini pysyköön latergram-henkisinä, jos sitäkään!
Kuvat: Georgia de Lotz & Eric Lucatero – Unsplash