syysajatuksia

Monena vuonna olen odottanut syksyä ja sen mukanaan tuomia uusia alkuja jo, kun Suomen kesä on ollut vielä elokuussa kauneimmillaan. Tällä kertaa syksy saapui kuitenkin ihan huomaamatta ja odotan edelleen sitä jotain merkkiä tai mullistusta, joka puhdistaa pöydän loppuvuotta varten. Perinteisesti syksy on startannut viimeistään koulun alkamisen myötä, mutta tällä kertaa karkaan ensimmäisen viikon kaaosta pakoon Maltan auringon alle. Sen jälkeen saankin hypätä suoraan täydellä teholla rullaavaan arkeen viikoittasine reflektiopapereineen ja myöhäisiltojen ryhmätyötapaamisineen.

elokuu3.jpg

Blogihiljaisuutta tekisi mieli perustella sillä, että tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista. On ollut töitä, on ollut aivan liian kauan välttelemäni viimeinen kandikurssi ja epätoivoista kurssisuunnitelmien pyörittelyä tulevaksi vuodeksi. On ollut onnellisia leffailtoja ja eräänä aamuna minua varten kaapin perältä kaivettu kahvinkeitin. Nyt kesän täydet työviikot ovat kuitenkin viimein ohi, kandiopinnot kääritty pakettiin lokakuista valmistumista varten ja luennot aina ensi kevääseen asti merkattu kalenteriin. Leffaillat ja aamukahvit sentään jatkuvat sellaisinaan, tai ainakin toivoisin niin.

elokuu4.jpg

suhteet oma-elama