syyskuun soittolistalla

september favourites.jpg

Aamujen viilennettyä ja iltojen pimennyttyä musiikkimakukin on vinksahtanut Spotifyn kesähittilistoilta tummempaan suuntaan. Olisin voinut iskeä syyskuun suosikkibiisien listalle peräkkäin The Weekndin uusimman levyn ja tulevan Hunger Games -leffan soundtrackin, mutta tyydyin lopulta molempien parhaisiin paloihin ja heitin sekaan vielä kasan muita varsin samanhenkisiä kappaleita. Erityisesti fiilistelen blogin kaimakappaletta, Jarryd Jamesin huikeaa Do you rememberia.

Tuossa yllä lueteltujen lisäksi soittolistalta löytyy viimeisimpinä lisäyksinä myös muutama suomalainen lemppari: Apulantaa, Pyhimystä ja Katéaa. Ja hei, vielähän tässä ehtii reilun viikon verran täydentää listaa ennen kuin siirrytään lokakuun myötä entistä synkempien säiden ja sävelten pariin!

Syyskuun sumuinen soittolista löytyy Spotifysta täältä.

kulttuuri musiikki