Tag: kuukauden parhaat

syyskuun kootut

syyskuun kootut

Näin reilun viikon verran jälkijunassa, mutta mitäs pienistä. Syyskuun aloitti Korkeasaaren Kissojen yö. Kissaeläimet tosin jäivät näkemättä, sillä puolet Helsingin lapsiperheistä oli ahtautunut ”kissakujalle”, eikä kissankorviin ja -häntiin pukeutuneiden viisivuotiaiden keskelle raaskinut tunkea kyynärpäätaktiikalla. Lapset lähtivät kyllä nukkumaan hyvissä ajoin ennen amurintiikereiden viimeistä ruokinta-aikaa, mutta siinä vaiheessa lautta kohti kotia houkutteli itseäkin enemmän kuin seisoskelu […]

heinäkuun kootut

heinäkuun kootut

Juuri sopivasti heinäkuun aloittaneen yhdeksän päivän työputken jälkeen Reetta tuli Helsinkiin viikonlopuksi. Käytiin muun muassa Taidehallin Tom of Finland -näyttelyssä ja leffassa katsomassa ihana Me Before You. Leffoista ja museoista muodostuikin heinäkuun vapaa-ajan teema! Reetan vierailun lisäksi pääsin leikkimään turistiopasta, kun äiti ystävineen tuli Helsinkiin kuun lopulla. Brondassa illallistamisen ohella viikonlopun ohjelma oli varsin kulttuuripainotteinen, […]

kesäkuun kootut

kesäkuun kootut

Toukokuussa alkanut ihana helle jatkui peräti yhden päivän kesäkuun puolelle, ja siitä otettiin kaikki irti testaamalla Helsingin Jäätelötehtaan jätskit Eiranrannassa! Kesän eka pallo oli sitruunan ja rahkan makuinen, juhannuksena valitsin perinteisemmän suklaan. Sään muututtua kertaheitolla surkeaksi ja sateiseksi piilouduin Susan kanssa leffateatterin pimeään. Käytiin katsomassa muun muassa Carey Mulliganin ja ihanan Helena Bonham-Carterin tähdittämä The […]