Tag: kuulumisia

neljän tähden vegaani-illallinen

neljän tähden vegaani-illallinen

Tätä tahtia voisin alkaa ihan virallisesti ruokabloggaajaksi… Lupaan, lähipäivinä tulossa on paljon muutakin kuin juttuja keittiöstä! Eilen tein kuitenkin ruokaa ihan pidemmän kaavan mukaan, kun oli oma vuoroni kokata kavereille ”neljän tähden illallista”. Aloitettiin pienen porukan illallisperinne kolme vuotta sitten, ja sen jälkeen on kukin vuorollamme tarjoiltu kolmen ruokalajin menuita enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Ajan […]

vietnamilaiset kesärullat

vietnamilaiset kesärullat

Olen viime aikoina yrittänyt luovia perinteisen suomalaisen, kaikkea tulista kammoavan makuaistini ja miehen kansainvälisempien kulinarististen mieltymysten ristiaallokossa. Vaikka oman keittiörepertuaarini klassikot eli erilaiset piiraat ja risotot ovat kyllä maistuneet toiselle, ilahduin kun yhteistä maaperää löytyi lempiravintolastani Sandrosta − mies innostui uudesta raflatuttavuudesta niin, että suunnitteli yhteisen visittiimme jälkeen vievänsä sinne niin kaverinsa kuin perheensäkin. Sandron […]

syyskuun kootut

syyskuun kootut

Näin reilun viikon verran jälkijunassa, mutta mitäs pienistä. Syyskuun aloitti Korkeasaaren Kissojen yö. Kissaeläimet tosin jäivät näkemättä, sillä puolet Helsingin lapsiperheistä oli ahtautunut ”kissakujalle”, eikä kissankorviin ja -häntiin pukeutuneiden viisivuotiaiden keskelle raaskinut tunkea kyynärpäätaktiikalla. Lapset lähtivät kyllä nukkumaan hyvissä ajoin ennen amurintiikereiden viimeistä ruokinta-aikaa, mutta siinä vaiheessa lautta kohti kotia houkutteli itseäkin enemmän kuin seisoskelu […]

heinäkuun kootut

heinäkuun kootut

Juuri sopivasti heinäkuun aloittaneen yhdeksän päivän työputken jälkeen Reetta tuli Helsinkiin viikonlopuksi. Käytiin muun muassa Taidehallin Tom of Finland -näyttelyssä ja leffassa katsomassa ihana Me Before You. Leffoista ja museoista muodostuikin heinäkuun vapaa-ajan teema! Reetan vierailun lisäksi pääsin leikkimään turistiopasta, kun äiti ystävineen tuli Helsinkiin kuun lopulla. Brondassa illallistamisen ohella viikonlopun ohjelma oli varsin kulttuuripainotteinen, […]

viikonloppuna

viikonloppuna

Oijoi mikä viikonloppu! Lappeenrannassa kesätöitä tekevä kaveri tuli ex tempore -viikonloppureissulle Helsinkiin, ja turistiopasta leikkiessä tuli myös puolivahingossa viivattua yli pari kohtaa kesäseikkailulistalta. Viikonloppuna… … kierrettiin Kallion ja Kampin kirppiksiä – mukaan tarttui harmaa kaulaliina odottelemaan viileitä syysaamuja …  herkuteltiin sushibuffetissa sekä Kakkugalleriassa, ja onnistuin ensimmäistä kertaa koskaan poistumaan kummastakin ilman tuskaisen täyttä vatsaa … käytiin […]

kesäkuun kootut

kesäkuun kootut

Toukokuussa alkanut ihana helle jatkui peräti yhden päivän kesäkuun puolelle, ja siitä otettiin kaikki irti testaamalla Helsingin Jäätelötehtaan jätskit Eiranrannassa! Kesän eka pallo oli sitruunan ja rahkan makuinen, juhannuksena valitsin perinteisemmän suklaan. Sään muututtua kertaheitolla surkeaksi ja sateiseksi piilouduin Susan kanssa leffateatterin pimeään. Käytiin katsomassa muun muassa Carey Mulliganin ja ihanan Helena Bonham-Carterin tähdittämä The […]

loma ja muita kivoja juttuja

loma ja muita kivoja juttuja

Terveisiä junasta kohti Kuopiota! Viime viikon täydellinen sää ja kauniit kesäillat karkasivat muille maille juuri sopivasti ennen kesäloman alkua. Muutama seuraava päivä näyttääkin nyt perinteisemmältä Suomen kesältä kaikilla lomareissuni etapeilla − Kuopiossa, Jyväskylässä ja Oulussa − mutta loppuviikosta pohjoisessakin pääsee kai nauttimaan taas vähän aurinkoisemmasta säästä. Tuntuu yhtä aikaa hämmentävältä ja ihanalta, että alkukesän parhaat säät sattuivat jo […]