tammikuun viimeinen

13.32.03.jpg

Eilen lähdin töistä perjantain kunniaksi jo ennen neljää ja kotimatkalla pohdin, miten maailma näyttää jotenkin erilaiselta kuin yleensä. Viimein tajusin, etten ollut nähnyt pilvetöntä taivasta, kuivaa asfalttia ja auringonvaloa pitkiin aikoihin. Kevät! Tänään ihanasta säästä ei ollut enää tietoakaan, kun kaupungilla pyörähtäessä taivaalta tippui niskaan jotain lähinnä märiltä tiskiräteiltä tuntuvaa. Piilouduin harmaalta maailmalta Kluuvin Robert’siin (tai no, siinä vieressä sijaitsevaan Sir Robert’s Tea -kahvilaan) ja herätin baristoissa pahennusta istumalla britti-Cosmon parissa reilut puoli tuntia vielä kahvikupin tyhjennyttyäkin – kunnes kaikki muut pienenpienen kahvilan asiakkaat olivat ehtineet vaihtua vähintään kertaalleen.

13.32.21.jpg

13.36.08.jpg

Tammikuu on tuntunut yhtä aikaa käsittämättömän pitkältä ja sujahtanut vauhdilla ohi. Arjen (ja siitä palautumisen) rinnalla kuukauteen ei mahtunut juurikaan selkeitä kohokohtia, mutta helmikuusta sen sijaan on tulossa yhtä juhlaa! Heti ensi viikolla päästään nollaamaan vuoden verran valmisteltu Helsinki Business Symposium iltagaalassa, siitä parin viikon kuluttua juhlistetaan minun ja tismalleen samana päivänä syntyneen kaverin siirtymistä turhista turhimpaan 22 vuoden ikään, ja tismalleen neljän viikon päästä vuorossa ovat KY:n synttärit eli Vuosijuhla! Kaiken juhlinnan vastapainoksi ja seminaariprojektin jälkeen tyhjentyvää kalenteria täyttääkseni ilmoittauduin henkilöstojohtamisen kurssille. Lisäksi kalenteriin on merkattu ainakin iskän Helsinki-visiitti sekä yksi mahdollinen mökkireissu, joten tekemisen puutetta tuskin on lähiaikoina tiedossa…

suhteet oma-elama