Shut up and listen
En tiedä kuinka monelle on jo tuttu bändi tuo Pää Kii. Omassa ystäväpiirissä se tunnetaan ja pidetään aivan mahtavana (ainakin osa pitää). Nimestäkin voi jo päätellä ettei kyseessä ole iskelmähumppaa tai teinipopitusta. Nyt kyseessä on suomalainen Punk. Teemu Bergmanin uutukainen bändi soittaa kitaravetoista punkrockia. Tyyli on pysynyt aika samanlaisena kuin Kakkahätä 77 ajoilla. Jos siis et vielä tiennyt niin Teemu lauleskeli Kakkahätä 77:n riveissä, kunnes bändi päätti lopettaa yhteisen taipaleensa. Kerkesin yhden ainoan kerran nähdä kyseisen bändin Jyväskylässä, Lutakko Liekeissä festareilla 2011. Voin kertoo et jätkät veti upeen setin!
Mutta takaisin asiaan. Pää Kii bändi koostuu neljästä hemmosta: Teemu – laulaja/kitaristi, Lauri – kitaristi, Vekku – Basisti, Niila – Rumpali. Jotenkin sellainen kutina että tähän listaan pitääpi lisätä vielä Otto Gundström (tehosekoitin & God given ass) joka lauleskelee vähän aina silloin tällöin jätkien kanssa (ainakin näin olen käsittänyt, saapi korjata jos olen väärässä)
Monessa bändistä kerrotussa uutisessa on mielletty Pää Kii juuri Teemun bändiksi, sillä hänen kirjoittamat tekstit kappaleisiin ovat niin omaa laatuaan että huh huh. Bändiin kuitenkin tarvitaan muitakin, eikä nämä muutkaan mitään pikkutekijöitä ole. Basisti Vekku Vartiainen on tuttu Anal Thunderista, Niila soitteleepi mm. God Given Ass:ssä ja Lauri Eloranta onpi Damn Seagullsin laulaja-kitaristi.
En tiedä mitä tähän muuta lisäämään enää kuin muutama kipale. Kappaleet on bändin ekalta EP:ltä Inkkarit Kanootissa. Ensi perjantaina (30.11) ilmestyy kauppojen hyllylle uutukainen levy: Pää Kii
Sen verran mainittakoon että en ole vielä osannut pääättää onko Pää Kii parempi vai ei verraten esim. Kakkahätään.. Sen näkeepi sit keskiviikkona keikalla! Tampereen Klubilla voipi nää jätkät nähdä seuraavan kerran. Tuovat mukanaan Wastedin ja Särkyneet myös soittelee. Hintaa keikalla on 13€ ja ennakkoon ostettuna 10€. Ei paha noin hyvistä bändeistä! Keikka aikataulukin on sinänsä mukava et Särkyneet aloittaa soittaa jo klo 20:00, ja Wasted viimeisenä klo 22:00. Pääsee vielä ajoissa nukkumaankin! 🙂
Jätkät on nyt PUNK ROCK X-mas kiertueella. Onko kukaan muu menossa? Mie meinasin kokeilla myös päästä Joensuun keikalle. Ois ihan huippu yhdistelmä tuo AT ja Wasted sekä Pää kii <3
ke 28.11. Tampere, Klubi (Pää Kii, Särkyneet, Wasted)
pe 30.11. Pori, Bar Kino (Pää Kii, Jussi Hakulinen Distortion, Wasted)
pe 4.1. Helsinki, Tavastia (Pää Kii, Särkyneet, Wasted)
to 10.1. Lappeenranta, Wiltsu (Pää Kii, Anal Thunder, Wasted)
pe 11.1. Joensuu, Kerubi (Pää Kii, Anal Thunder, Wasted)
la 12.1. Mikkeli, Stoppari (Pää Kii, Anal Thunder, Wasted)
Kuvat: Pää Kii – Facebook