-Aikuisuus, mikä vitsi!- Alkusanat

Blogin nimi sen kertoo. Aikuisuus, mikä vitsi. Teininä sitä ei malttanut odottaa, omaan asuntoon muuttoa, alkoholia, baareja (ei tietenkään kaikki tätä odota), autoa, mitä nyt jokainen sitten odottikin. 18-vuotiaana sitä kuvitteli olevansa aikuinen, vaikka oli vasta täysi-ikäinen eikä oikeasti tiennyt mistään mitään (en sano, että vieläkään tietäisin).

Aikuisuus tuntui maagiselta, kunnes se iski päin kasvoja. LASKUJA, LASKUJA, LASKUJA!

 

Olen 26-vuotias ja muutin pois kotoa 21-vuotiaana. Tähän mennessä tämä ”aikuistuminen” on tuntunut pelkältä huijaukselta. Ei kukaan kertonut, että kun pitää huolehtia omista asioista (ja vähän toisenkin) että saattaa iskeä stressi. Varsinkin raha asioista.

En usko, että kaikkia stressaa. On varmasti helpompaa, kun tietää jo 15-vuotiaana mitä haluaa isona tehdä. Mutta kun minä en tiedä vieläkään. Kyllä sitä joskus teininä ajatteli ”kyllä mulla on 26-vuotiaana vakkari työ, asuntolaina, punane mökki ja perunamaa. Naimisis ja lapsii”. HAH! Kaikennäköistä paskaa sitä tulee mietittyä.

Nyt sitä ollaan, saavutettu maaginen 26-vuoden ikä, opintolaina löytyy, ei omistusasuntoa, ei naimisissa eikä todellakaan lapsia (niitä ei koskaan). Elämä ei mene aina niin kuin haluaisi tai ajattelisi, enkä minä tuollaisista sen enempää stressaa.

Eihän tässä elämässä pakko ole tehdä niin kuin kaikki muutkin. Kaikki taplaa tyylillään!

 

En tähän lähde sen enempää asiaa purkamaan, aikuisuuden olemisen vaikeutta haluan pohtia blogissa.

Ei mitenkään kuoleman vakavasti.

Kirjoitan miltä ”aikuisena” oleminen minusta tuntuu.