Pohjalla? Bulimia, pieni piru pään sisällä.
Bulimia..sairaus josta en kai vieläkään ole kokonaan eroon päässyt? Olen lapsesta asti ollut pullea, aloin jo ala-asteella syömään salaa.Olin aina ensimmäisenä koulusta kotona,söin silloin ja kun vanhemmat tuli parin tunnin päästä kotiin söin helposti uudestaan väittäen etten ollut syönyt koulun jälkeen mitään. Voisin siis sanoa ettei suhteeni ruokaan ole koskaan ollut terve.
Minua kiusattiin jo ykkäsluokalla isokokoisuudestani, ei riittänyt että olin vain pullea, vaan olin myös luokan pisin. Ylä-asteelle siirryttäessä olin lihonut jo huimaan 94 kg painoon pituutta oli 173cm, voitte kuvitella että muitten 13-vuotiaitten ollessa 40-50kg tunsin oloni hirveäksi. Lohduttauduin koulun jälkeen ruualla, ja vaikka harrastinkin aktiivisesti liikuntaa eihän se paino mihinkään tippunut.Vuodessa paino lisääntyi huimat 14kg, olin painavimmillani kahdeksannella luokalla,itsetunto maassa, murrosikä pahimmillaan, isäni alkoi ilkkua lihavuuttani ja käski laihduttaa ja kyttäsi syömisiäni, joka sai minut syömään vielä enemmän..ja salassa. Koulussa oleminen oli tuskaa, ja jäinkin usein kotiin migreenin varjolla..
Siirtyessäni yhdeksännelle luokalle olin päättänyt aloittaa laihdutuksen , aloin tarkkailemaan syömisiäni, liikkumaan enemmän, laihduinkin jo ensimmäisen kahden kk aikana huimat 10 kg..jäin koukkuun laihtumiseen, siitä tuli pakkomielteeni!
Muutkin alkoi huomaamaan kilojen lähdön ja kannustamaan, sain vielä enemmän voimaa ja halusin karistaa aina vaan lisää ja lisää ja nopeammin, olin menettänyt kontrollin huomaamattani..jossain vaiheessa homma meni siihen että ruokailun jälkeen tunsin niin huonoa omatuntoa syömisestäni että pakotin itseni oksentamaan…voi minkä virheen teinkään.
Vuodessa karistin yli 40 kg, tuliko minusta onnellinen? EI! Olin onnettomampi kuin koskaan, kärsin tajuamatta sitä itse, perheeni oli huolissaan, kaverit oli huolissaan. Luulin laihuuden tuovan hyvän olon, kasan itsevarmuutta ja paljon muuta.Mikä oli totuus? Itsetuntoni oli alhaisempi kun koskaan, olin ajanut kaikki läheiset ympäriltäni pois, tunsin olevani ruma ja lihava. Kaikki ajatukseni pyöri ruuan ympärillä, menetin keskittymiskykyni kaikkeen muuhun, koulunkäynti kärsi.
Oksensin n.5-12 kertaa päivä, neljän vuoden ajan. Rahaa meni tuhottomat määrät ruokaan. Aloin pakenemaan omaa oloani juomalla,join kun hullu monta kertaa viikossa vuoden ajan, kunnes olin niin pohjalla, että halusin tappaa itseni .Se oli hetki kun isäni tuli veljeni kanssa oven taakse ja väkipakolla vei minut kotiin ja irtisanoi asuntoni, alku oli vaikeaa, vanhempani olivat riekaleilla huolesta ja vihasta.Kumpikaan ei osannut reakoida ongelmaani, muistan kun kerroin äidilleni että oksentelen pakkomielteisesti äiti alkoi itkemään ja huutamaan ”mikset vain lopeta sitä”, niin miksen? KOSKA EN PYSTYNYT, nautin tyhjästä olosta, nautin vaa’an lukemista ja aina kun menin puntarille se näytti vähemmän.
Nyt 3 vuotta tuosta, voinko sanoa vieläkään olevani terve? En. Olen lihonut takaisin entisiin mittoihin, koitan pitää järjen ja maltin laihduttamisessani. Silti joka kerta kun joku sanoo minun olevan lihava tunnen piston sydämessäni ja koen tarvetta palata vanhaan.Syytän itseäni siitä miksi päästin itseni tähän kuntoon, en nauti olostani. Mutta olen kuitenkin jollain tapaa onnellinen, minulla on maailman parhaat ystävät, perhe, työ, asunto. Aion vuonna 2013 saada itseni kuntoon, löytää kultaisen keskitien syömisessä, liikunnassa. Tiedän nyt että apu ja tuki on vain puhelimen toisessa päässä vaikeilla hetkillä. <3