Stressi huipussaan

Opinnäytetyö [  ]

Kesätyö [  ]

Stressi [x]

Say no more!

Onneks pääsiäinen kolkuttelee ovelle ja pääsee mökille rentoutumaan Miehen kanssa. Opinnäytetyö on totaalisen jumissa, tuntuu etten saa naputettua wordilla yhtäkään järkevää lausetta, joten olen luonnollisesti ollut ovaamatta kyseistä tiedostoa hetkeen. Saisikohan sitä sitä mökillä kirjoitettua paremmin? Täytyy tänään käydä vielä kaupassa hakemassa eväät pyhiksi ja alkosta olen katsonut ennakkoon pari viinitäkyä mitä täytyy kokeilla. Luulis kirjoittamisen onnistuvan ainakin punkun voimalla, josko laadusta ei ole siinä vaiheessa takuita.

Sama kirjoittamisen tuska lienee syynä pitkään blogitaukoon, ja voi olla, että tästä tulee seuraava tauko. Sen verran voin valottaa, että into urheiluun on löytynyt jälleen, ja korvaankin selkeästi pakollisia kouluhommia verukkeella ”täytyy mennä salille”. How clever! 😀 Mutta toiveissa siis olisi, että saisin kesällä päälleni jälleen pari vanhaa mekkoa, jotka ovat vielä hiukan liian pieniä. Joten toivottavasti treenimotivaatio pysyy yhtä korkealla.

Palaan asialle, kun aivoni toimivat normaalitilassa jälleen, eli luultavasti kun saan kouluhommia etenemään, ja/tai toivonmukaan saan kesätöitä uudelta alalta.

pus <3

Hyvinvointi Liikunta Opiskelu Työ

Kevät. Aurinko. Synkkyys. Luovuus. Mitänäitänytoli.

Hei viikonloppu! Hei kevät! Hei aurinko! Mukava tavata taas!

Tuntuu, että kevätaurinko antaa jonkun kummallisen energiaruiskeen aina. Siitä huolimatta, mulla on joku kummallinen kyky myös hankkia itselleni hiukan synkeä mieliala osaksi kevättä, ja tuntuu, että mun luovuus on parhaimmillaan keväällä. Mun tekis kokoajan mieli luoda uutta, mutta kuitenkaan en saa mitään aikaiseksi, tai hyvin rajallisesti jotain tuherruksia. Päätin sitten ruokkia luovuutta katselemalla muiden teoksia ja suuntasin tänään ystävän kanssa Kiasman Hits -näyttelyyn. Parhaiten mieleen jäi teos, jossa pääsi ”sukeltamaan maalaukseen”. En ehkä mitään suurenmoista saanut irti, mutta koskaan päivä ei ole pilalle mennyt käymällä taidenäyttelyssä 🙂

 

Art-selfie@Kiasma

Photo: Hihihi xD

Tästä pääsenkin taas näihin perinteisiin pohdintoihin. KUINKA KIVAA onkaan tehdä jotain normaalista perjantai-illasta poikkeavaa. Monesti (myönnän, saatan olla idean aluillepanijana useinkin) kun tapaan ystäviäni, suuntia on yksi ja sen nimi on viini. Usein kotiin pääsee sen kolmannen pullollisen jälkeen, kun sitä juttua vaan piisaa. Sen sijaan tänään käytiin taidenäyttelyssä ja sen jälkeen syömässä (perinteiset sinisimpukat, ei petä ikinä) ja OIKEASTI pieni lasi viiniä kaveriksi. Onko musta tullut vanha? Vai onko mun aivosolut alkanu palaamaan hurjien bailuvuosien jälkeen? Voi olla, ettei kumpaakaan, mutta tän vois ottaa tavaksi 🙂

Nyt taidan keittää teetä ja painella sohvalle kissa kainalossa töllöä katsomaan. (okei, oon tulossa vanhaksi) Tai ehkä otankin kynän käteen, ja piirrän. Ja okei, ehkä pieni lasi viiniä vielä. Tai ehkä kaks. Mut pieniä.

P.s. Kissa oppi taas uuden tempun, on se aikamoinen!

P.p.s. Keskustan parkkimaksut on mielivaltaisia!

 

Suhteet Ystävät ja perhe Suosittelen Höpsöä