Teatteria… vai kuvanveistoa?
Miten yhdistää teatteri ja kuvataide?
Tylsä vastaus tietysti olisi ”LAVASTUS”. Mutta ei ei ei, liian tavallista.
Kävin eilen katsomassa Kansallisteatterin Omapohjassa ”Veistäjät”. Esitys oli hauska, välillä jopa hervoton. Ajoittain oli kohtauksia, jotka olivat lähempänä taideperformanssia, kuin teatteria. Oli se sitten tarkoituksenmukaista tai ei. Minua tämä ristiriita ei haitannut, päinvastoin. Esiintyjät olivat ”omana itsenään”, karikoidusti tietenkin, ja toisen runollinen herkkyys yhdistyi hyvin toisen räävittömään lapsellisuuteen, tai miten se nyt sanotaan: hullu syntyessään.
Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, muuttaa huononkin päivän hyväksi (itsehän olin kuin p***lle ammuttu karhu teatterille tullessa, mutta lähtiessä kummasti hymy kimposi korviin).
Mielestäni (kulttuuri)kokemus on onnistunut, jos se jää mieleen. Ja jää mieleen siis positiivisena.
http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/veistajat/ (osa esityksistä näkyis olevan jo loppuunmyytyjä, joten hurry up)
Nyt taidan hörpätä aamusumpit (kyllä, onnellisesti nostin pääni tyynystä 10.30) ja kävellä kohti oppilaitosta kuulemaan viimeiset kurssiarviot. Pistäkäähän peukut pystyyn, että saan hyvät pojot ;)