Täällä ollaan!
Täällä ollaan!
Mielessäni on ollut jo jonkin aikaa blogin avaaminen. Kaiken kiireen keskellä se on kuitenkin jäänyt, mutta nyt tämä toivottavasti alkaa tästä kohta rullaamaan. Opeteltavaa on paljon, joten varmasti näkyy, että olen tässä asiassa vielä aivan lapsen kengissä. Uskon, että tämä on minulle mukavaa omaa aikaa kun saan kirjoittaa minua kiinnostavista asioista sekä samalla lukea muiden kirjoituksia.
Faktahan on, että ainakin omalla kohdallani kaiken kiireen keskellä sosiaalinen elämä on kokenut aikamoisen kolahduksen. Se mitä muiden elämässä tapahtuu, tulee tietooni lähinnä pikaisen Facebook kelauksen avulla. Tavallaan aika surullista. Yritän kyllä kovasti parantaa tätäkin osa-aluetta elämässäni, lupaan sen.
Mutta kerron jotain itsestäni. Olen siis reilu kolmekymppinen hyvinvointialan yrittäjä. Töiden lisäksi opiskelen sosiaalitieteitä, pääaineenani sosiaalipsykologia. Kotona arkea ilostuttaa kaksi vuotias Emmett sekä aviomieheni. Kaikki jäljelle jäävä aika kuluu liikunnan parissa. Kuntosaliharjoittelu on minulle se juttu. Sen parissa on vierähtänyt kohta 15 vuotta, enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Arkeni on sen verran kiireistä, että valitetavasti se, mistä joudun joustamaan on liikunta. Muutaman päivän liikkumattomuus kyllä jo näkyy ja kuuluu, jos ei muuten niin hermojen kiristelynä.
Olen vahvasti kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolesta puhuja. Onhan se niin, että jos sinä voit hyvin, ihmiset ympärilläsi voivat myös hyvin. Mielestäni hyvinvointi heijastuu ja tartuttaa positiivisuutta myös muihin. Yksi asia mitä haluaisin itse harjoittaa enemmän on rentoutuminen. Olen joskus kokeillut Mindfulness harjoituksia, mutta en kokenut sitä omaksi jutukseni. Ehkä tilanne vaatii uuden yrityksen.. Joogan kanssa tapahtui sama. Huomasin lähinnä vilkuilevani ympärilleni miettien ” mitä seuraavaksi, joko tehään seuraava, miksei tuu hiki”.
Meidän pahin vihollinenhan on stressi. Nostan hattua sellaiselle ihmiselle, joka osaa elää tässä hetkessä, ilman huolta huomisesta, eikä turhaa stressaa, vaan ajattelee että kyllä elämä kuljettaa. Uskon että usealla muullakin, ei siis vain minulla, on ongelmana se, että olemme jossain muualla kuin tässä hetkessä. Siksi olisin tärkeää harjoitella rentoutumista, jotta voisimme tasapainottaa elämäämme. Mielestäni helpommin sanottu kuin tehty. Onneksi joku viisas on sanonut että rentoutumisen taidonkin voi opetella. Eihän kukaan opi kitaran soittoakaan päivässä…
Kaipaan mieheni kotimaahan Dominikaaniseen tasavaltaan juuri siitä syystä, että siellä osataan elää hetkessä. Kukaan ei murehdi huomisesta, vaan homma etenee enemmänkin niin että nautitaan nyt tästä päivästä niin paljon kuin voidaan, huominen on huomenna. Voi kun pystyisinkin ja osaisin ajatella samalla tavalla! Itse olen muistilappu-tyyppi. Siis se sellainen tyyppi joka työpöydän vastakkaiselle seinälle kokoaa koko ajan, siis ihan koko ajan, muistilappuja. Niiden lisäksi minulla on usein vihko, jossa samat asiat ovat vielä listattuna ranskalaisin viivoin. Valitettavan usein käy niin, että muistilappujen määrä vaan paisuu ja paisuu, siitä seuraa stressi, jonka jälkeen huomaan että suurin osa lapuilla olevista asioista ei oikeasti ole edes kovin tärkeitä. Laitan laput roskiin, ja kappas, kirjoitan uudet. Kuulostaa hyvin kaaosmaiselta, jopa omasta mielestäni. Toki on niitäkin päiviä kun istun työpöytäni ääreen ja alan suorittamaan listan tehtäviä järjestyksessä siinä onnistuen. Toisin sanoen siis, jos päivässä ei ole tarpeeksi säätöä tiedossa, kehitän sitä säätöä päivään niin, että säädön määrästä tulee vakio. Toki olen ihminen joka toimii parhaiten pienen paineen alla, ehkä tämä johtaa juurensa siitä.
Opiskelu on hyvin iso osa arkeni myös. Rakastan sitä tunnetta, kun sähköpostiin tulee tieto suoritetusta kurssista. Jos olisin keskittänyt kaiken tarmoni vain pääaineeseeni ja yhteen sivuaineeseen, olisin varmasti jo suorittamassa Maisterin tutkintoa. Omalla kohdallani on kuitenkin käynyt niin, että löydän koko ajan uutta mielenkiintoista opiskeltavaa. Huomaan, että ilmoittaudun koko ajan uusille kursseille, jotka eivät tässä kohtaa olisi välttämättömiä. Tällä hetkellä minun pitäisi keskittää opiskeluni puuttuviin aineopintoihin sekä muutamiin kielikursseihin, se tuntuu olevan helpommin sanottu kuin tehty. Aikuisiällä opiskelu on antanut minulle paljon. Se on auttanut ymmärtämään omaa elämää, menneisyyttä, ja erityisesti esimerkiksi menneisyyden tapahtumien merkitystä omaan käyttäytymiseen. Sosiaalipsykologia on minun juttuni. Tässä asiassa olen oikealla tiellä.