Värianalyysi, mitä hyötyä siitä on?

Värianalyysi on investointi, josta on hyötyä pitkään. Tiesitkö, että oma värikartta säilyy koko elämäsi? Kokosin tähän postauksiin värianalyysin hyötyjä ja mahdollisuuksia.

Tiedätkö sen tunteen, kun meikki ei vaan tunnu omalta. Kasvot näyttävät kalpeilta tai meikki irralliselta. Silloin lisäämme tyypillisesti kajaalia, luomiväriä tai ripsiväriä mutta tämä tekee lopputuloksesta vain suttuisen näköisen. Huomaatko eroa näiden kuvien välillä? Kun löydät oikeat värisi less is more, etkä enää välttämättä tarvitse voimakkaita meikkejä ja itseruskettavia näyttääksesi hyvältä. Käsi pystyyn, jos meikkipussissa on kymmeniä huulipunia, joista suurin osa on käyttämättä.

 

 

Trendit ja vuodenajat vaikuttavat tietenkin myös vaatteisiin. Pikkujoulukaudella putiikit täyttyvät tummista väreistä, tekonahasta ja glitteristä. Vuodenvaihteen jälkeen kevätluonnon raikkaat värit puolestaan täyttävät hyllyt ja mieli alkaa luonnollisesti haaveilla auringonpaisteesta ja uudistumisesta. Uskallan väittää, että suurin osa lukijoistani tunnistaa itsensä seuraavasti väitteestä: ”vaatekaappiini kertyy trendien mukaan erilaisia ja erivärisiä vaatteita, joita käytän vain hetken. Usein vaate jää käyttämättä, eikä tunnu omalta. Lisäksi vaatekaappisi on värienkirjo, jossa suurin osa vaatteista ei sovi yhteen.” Näin käy, kun ostamisessa ei ole logiikkaa. Kun suosit oman värikarttasi värejä, vaatteet sopivat yhteen ja vältät hutiostoksia. Mikäli vaate jää käyttämättä on syy usein vieras väri tai huono istuvuus. Monet kokevat mustan ja valkoisen turvaväreiksi, jotka sopivat aina kaiken kanssa. Itse huomasin värianalyysin myötä kokevani mustan kovin tylsäksi vaihtoehdoksi ja olenkin kevään myötä vaihtanut lähes kaikki vaatekaappini mustat vaatteet & asusteet lämpimän ruskean sävyihin.

Alla esimerkki vaaterekistä, joka on koottu trendien siivittämänä ajattelematta juuri lainkaan, mitä vaatekaapista jo löytyy. Näyttää aika sekavalta, eikö?

Koemme kaikki olomme itsevarmaksi hyvin istuvissa vaatteissa, jotka imartelevat muotojamme. Vältämme kiristäviä ja puristavia vaihtoehtoja luonnollisesti, joten miksemme tekisi samaa värien kanssa. Kuulen usein, että asiakkaani haluavat käyttää värejä, mutta eivät tiedä mitä värejä ja miten. Moni myös sanoo tuntevansa olonsa hehkuvaksi uusissa väreissä, löytäneensä uusia suosikkeja ja saaneensa kehuja imartelevista väreistä. Itse vältän nykyään houkutuksia ja kierrän omat ”vastavärini” kaukaa, näin ollen vältyn hutiostoilta ja hankintani sopivat aina yhteen toistensa kanssa. Anna väreille kuitenkin aikaa ja löydä omat suosikkisi. Tässä muutamia poimintoja omistani:

muoti trendit suosittelen paivan-tyyli

Värianalyysi & hiusvärit

Värianalyysi & hiusvärit

Värianalyysiasiakkaideni tyypillisin kysymys on vinkit hiusvärin valintaan. Vallitseva trendi on oma luonnollinen hiusväri, joka tyypillisesti sopii asiakkaan omiin väreihin. Empiirinen kokemukseni kuitenkin on, että ”maantien ruskea / harmaa” on tyypillisin hiusväri suomalaisille ja väriä on kiva raikastaa vaikkapa vaan raidoilla.

Mutta miten valitsen sopivan hiusvärin? Mikäli olet käynyt värianalyysissä poimi ammattilaisen vinkit ja nauti hehkuvasta hiusväristä! Käydään kaikki väriperheet läpi järjestyksessä.

Tyylikäs talvi

Talvi on voimakas ja viileä, tyypillisesti sinipohjaiset voimakkaat värit kuten musta, mustanruskea ja platinablondi pukevat talvinaista loistavasti, joten nauti voimakkaista väreistä. Näyttävä musta on talvinaisen paras kaveri, joten nauti rohkeasti voimakkaasta väristä.

Talvi voi halutessaan suosia myös viileistä punaisia. Burgundy & viininpunainen ovat loistavia esimerkkejä talvea pukevista punaisista. Allekirjoittanut ”ihastuttaa” oikeassa yläkulmassa viileässä burgundyssä, ihana väri, mutta valitettavasti itselle vieras & väärä.

Kirkas kevät

Kevättä ja talvea yhdistää kirkkaus, talvi on sinipohjainen ja kevät on keltapohjainen. Keväällä sopii tyypillisesti lämpimät hunajaiset & kultaiset blondit, lämpimät ruskeat, sekä kevyet ”mansikkablondit” tai vaaleat oranssinpunaiset. Kevään kannattaa kuitenkin olla varovainen murrettujen punaisten ja tummien ruskeiden kanssa, nämä saattavat olla liian voimakkaita värejä keväälle.

Kirkas kevät (kuten allekirjoittanut) hehkuu parhaiten lämpimässä ruskeassa, joka on lähinnä talven värikarttaa. Punainen hiusväri ei minua pue, mutta ripaus kultaa on kevään hiusvärissä aina tehokas ja toimiva valinta. Lämmintä hiusväriä on helpompi ylläpitää ja esimerkiksi auringonvalo tyypillisesti taittaa väriä hieman lämpimään.

Kevyt kesä

”Maidolla lantratut” pastellit ja hieman tummemmat sävyt ovat ominaisia kesälle. Tuhkanruskea, kirkas kylmä vaalea ja harmaanvaaleat raidat sopivat loistavasti kesälle. Mikäli hiusvärisi on hieman harmaantunut, voit hyvin feesata sitä vaikkapa kylmän vaaleilla raidoilla. Muista myös, että hopeashampoo on kesän paras kaveri ja ylläpitää kivasti kylmää hiusväriä.

Miltä kuulostaisi shokkiväri tai kevytsävyte? Hempeä vaaleanpunainen sopii myös kivasti kesälle ja on raikas valinta rohkeampaan tyyliin.

Maustainen syksy

Kuten nimikin jo kertoo, sopii syksylle lämpimät mausteiset sävyt. Herkullisia värivalintoja ovat tiilenpunainen, kastanjanruskea, punaruskea, hehkuva oranssi ja hunajaiset sävyt – lämpöä ja pigmenttiä tosin saa lisätä runsaammin kuin keväälle. Lämpimissä punaisissa hoitotuotteet ovat avainasemassa (muutamia vinkkejä tekstin lopussa).

Myös lämpimän ruskeat raidat, kuten allekirjoittaneella kuvassa toimivat kivasti syksylle. Lisää punaisen sävyjä pukeutumiseen ja meikkiin, niin loihdit upean ja seesteisen kokonaisuuden.

Hiusvärjääjän muistilista

Mikäli vaihdat hiusväriä radikaalisti (esim. tummasta vaaleaan, tai vaaleasta punaiseen), muista, että aiempi hiusväri ”puskee hieman läpi” värin haalistuessa vähitellen.

Hanki värjättyyn hiukseen sopivat tuotteet, etenkin punaiset & shokkivärit vaativat väriin sopivan hoitoaineen. Vahva suositus hankkia tuote kampaajalta, sillä allekirjoittanut onnistui ”pilaamaan” hiusvärinsä vääränsävyisellä hoitoaineella.

Hiusväri taittaa vähitellen luonnollisesti lämpimään / punertavaan ja näin ollen lämpimät sävyt ovat helpompia ylläpitää. Mikäli haluat ylläpitää viileää tummaa / viileää vaaleaa suosi hoitotuotteena hopeashampoota (violetti tai sininen)

Huomioi vedenlaatu hiusvärin ylläpidossa. Rautapitoinen vesi taittaa hiusväriä vihertävään, joten suosi kampaajan vinkkejä värin ja / hoitotuotteiden valintaan.

Hoida hiuksiasi – käytä hyviä hoitotuotteita (ihanat hiusöljyt & tehohoidot) ja karsi kuivat latvat, näin myös hiusväri kiittää.

Uskallan väittää, että ripaus tuhkansävyä hiusvärissä sopii meistä monelle, etenkin jos omassa värissä ei ole punapigmenttiä.

Tuotesuosituksena laadukkaat Maria Nila -tuotemerkin tuotteet, joita löydät kampaamoista.”Maria Nila on ruotsalainen hiustenhoitotuotteisiin erikoistunut brändi, joka on tunnettu korkealaatuisista ja kestävistä tuotteistaan. Brändin sitoutuminen ympäristövastuuseen ja eläinystävällisiin käytäntöihin on merkittävä osa sen vetovoimaa. Brändi tarjoaa laajan valikoiman tuotteita, mukaan lukien shampoot, hoitoaineet, hiusnaamiot ja muotoilutuotteet, jotka on suunniteltu vastaamaan erilaisiin hiustenhoitotarpeisiin. Valikoima sisältää tuotteita mm. kuiville, vaurioituneille, värjätyille ja ohuille hiuksille. Kaikki Maria Nila -tuotteet ovat vegaanisia sekä PETA ja Leaping Bunny -sertifioituja.”

muoti hiukset trendit suosittelen