Xristos anesti!

Heipparallaa!

 

Viimeinkin sain tässä pääsiäisähkyssä lisättyä vähän kuvia koneelle. Mutta kuten viime postauksessa lupasin, nyt on sitten kuviakin 🙂

 

Vielä on siis ihan lomana menny tämä oleilu mulla täällä. Jimmy oli kyllä jo yhden illan töissä. Viime viikolla oltiin menossa ravintolalle syömään mutta siellä huomattiinkin että on aikamoinen hoppu. Jimmy vaihtoi sitten siistimpää päälle ja hyppäs tiskin taakse. Itse vain nautiskelin baarin antimista ja seurustelin suomalaisten turistien kanssa. 😛WP_001327.jpg

WP_001328.jpg

Perjantaina sitten alkoi tämä pääsiäisen vietto aivan todenteolla. Kyllähän täällä siis innokkaimmat kävi joka päivä viime viikolla kirkossa rukoilemassa. Mutta perjantai oli se suositumpi ensimmäinen päivä. Oli aika mahtavaa kokea tommosta. Kahdeksan maissa illalla kokoonnuttiin siis kirkon eteen. Me mentiin Jimmyn kanssa myös, lähinnä siksi koska halusin nähdä mitä siellä tapahtuu. Pukeutumisohjeeksi sain että mustaa päälle ja polvet ei saa näkyä. Tämä oli siis surujuhla Jeesuksen ristiinnaulitsemiselle. WP_001330.jpg

WP_001332.jpg

WP_001334.jpg

Partiolaiset järjesti tommosen kunniakujan kirkon portaiden alapäähän ja siitä lähti sitten pappien ja ristin johdattama kulkue kävelemään, ja kaikki ihmiset sitten liittyi kulkueen perään. Ensin kierrettiin kirkon ympäri kolme kertaa ja papit heitteli ”pyhää vettä” ihmisten päälle. Sitten kulkue suuntasi kiertelemään koko kylää. Käveltiin siis hirveässä ihmispaljoudessa hitaasti pitkin poikin. Jotkut perheet oli jääneet koteihinsa ja tuli nyt ovelle kadun varteen toivottamaan kulkueelle hyvää pääsiäistä ja heitteli sitä samaa pyhää vettä ihmisten päälle. Sen kävelyn jälkeen sitten ihmiset suuntasi koteihinsa. WP_001344.jpg

WP_001348.jpg

Lauantaina sitten oli astetta suurempi juhla. Nyt juhlittiin Jeesuksen ylösnousemusta ja tämä oli siis ilon juhla! Mentiin koko Jimmyn perheen kanssa kirkolle yöllä vähän ennen kahtatoista. Väkeä oli noin tuplaten perjantaihin verrattuna. Ihmisillä oli kynttilöitä mukana. Tarkoituksena oli saada kynttilään liekki kirkolta, johon oli aiemmin päivällä ”tarinan mukaan” tuotu liekki Jerusalemista. Kirkolta lähtiessä oli sitten tarkoitus kynttilän kanssa kävellä kotiin ja pitää liekki sammumattomana. Kotona sitten sillä kynttilällä piti tehdä ulko-oven yläreunaan ristinmerkki, joka siunaa kodin seuraavan vuoden ajan. Jimmyn äiti oli tuonut mullekin oman kynttilän. :)

 

Musta oli ihanaa huomata miten oikeasti koko kylä oli paikalla vauvasta vaariin! Ja kaikki oli niin viimesen päälle pukeutuneita että ei semmosta näe kun häissä. Kun kello löi tasan kaksitoista, alko kirkon kellot soittamaan sellasta ilosta helinää ja ilotulitteet valtasi koko taivaan. Olin niin haltioissani etten lauantailta ottanu yhtään kuvia tai jopa videota teille, harmittaa! Nuoret pojat sitten samaan aikaan pamautteli omia pommeja eli joka puolella oli hirveä pauke. Kahdentoista jälkeen alettiin toivottamaan hyvää pääsiäistä uudella ilmasulla, ”xristos anesti!” joka tarkottaa suurinpiirtein että ”jeesus on ylösnoussut!” Vaikka tää oli niin uskonnollinen juhla, se ei silti ollut semmosta… jeesustelua. Nuortenkin keskuudessa tuntui olevan niin itsestään selvää, että sinne kirkolle mennään ja sekin oli jotenkin ”trendikästä”. Tääkin on melko pieni kylä, niin aina tuntuu että kun niin harvoin mitään tapahtuu ja sitten joskus kun tapahtuu, kaikki on paikalla.

 

Tätä päivää oli edeltänyt 40 päivän ”paasto” jonka aikana ei saanut syödä lihaa. Nyt sitten kirkolta lähtiessä suurin osa perheistä meni koteihinsa noin puoli yhden aikaan syömään sellasta tiettyä perinteistä lihakeittoa. Sen jälkeen suurin osa ihmisistä lähti vielä ulos juhlimaan.

 

Me suunnattiin muutaman Jimmyn kaverin kanssa vanhaan kaupunkiin. Yksi ainoa taksi löydettiin tolpalta kun oltiin lähdössä, taisi olla siis muutama muukin matkalla juhlimaan. :D Yleensä niitä on siis vaikka kuinka paljon.. Meillä on tällä kokoonpanolla usein hieman hankaluuksia löytää kaikkia miellyttävä baari.. :D Mä en mihinkään rokkibaareihin mene ja Jimmyn kaverit ei oikeastaan muualle haluais.. No nyt suunnattiin kuitenkin Room22 nimiselle klubille, joka on koko vanhan kaupungin ainoa paikka jossa soitetaan englanninkielistä musiikkia, kaikki muut soittaa kreikkalaista. Ei oltu tässä paikassa aikasemmin käyty ja yllätyttiin todella positiisvisesti ja paikka kelpasi kaikille. :D Siellä oltiinkin sitten koko ilta.

WP_001354.jpg

Sunnuntai menikin sitten hyyyyyyvin laiskoissa merkeissä. Leffaa, laiskottelua ja herkuttelua. Illalla päätettiin kuitenkin mennä Alkionikseen syömään ja siellä olikin MTV3 näkyvillä, katoin siis mute-version Tähdet tähdet -ohjelmasta. :D Kun vatsat oli täynnä, mentiin vielä moottoripyöräajelulle. Mä niin tykkään ajella täällä pimeellä, katella kaikkia taloja ja tähtiä. Se on vähän semmonen taianomainen tunne. Kotimatkalla teki mieli jotan makeeta ja pysähdyttiin vielä yhdessä tosi suositussa leipomossa, joka on pullollaan vaikka minkälaisia kakkuja ja herkkuja. Mä valitsin palasen tämmöstä oreo-kakkua, nammm. Maistuis varmaan teillekin. ;)

WP_001360.jpg

Tänään on taas todella aurinkoinen päivä. On vaan unirytmi taas ihan miten sattuu ja ollaan monena päivänä herätty vasta 12 jälkeen. Pakko saada jotain ryhtiä kohta taas elämään. :D Mutta jotain hauskaa voisi taas tälle päivälle keksiä. :)

 

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Suosittelen