Jäi äiti itkemään…

Piiiiitkä päivä takana. 3:45 oli herätys ja koko päivä on sisältänyt paljon odottelua ja jonottelua ja istuskelua – ja monen monta tuntia pilvinäköaloja. Äiti lähti aamulla Rasmuksen kanssa viemään mua kentälle eikä tsempistä huolimatta pysynyt silmät kuivana. Siis äitillä. No, se sallittakoon.

 

6:45 nousi Blue1-koneen nokka kohti Kööpenhaminaa ja ikkunasta näin viimeisen silauksen Helsingin rannikkoa ja Itämerta. Kyllä se aina mun kotimaa tulee olemaan, ei siitä pääse yli eikä ympäri eikä pidäkään. Kööpenhaminasta SAS lennätti mut sitten Kreikan puolelle, Ateenaan. Sieltä puolestaan Aegean Airlinesin siivin laskeuduin kello 17:00 mut ah niin hullaannuttaneelle Rodoksen saarelle. Kyllä, oli yhtä ihana kun muistinkin. Aurinkoa, merta ja kreikkalaista tunnelmaa. Se tunne on vaan niin sanoinkuvailematon aina kun tänne laskeutuu. Tulee sellanen olo, että tänne mä kuulun ja tänne haluan jäädä. Edelliskerroista poiketen tällä kertaa siitä unesta tulee myös totta. Nyt täältä ei tarvitse enää lähteä.

 

Jimmy oli tietysti kentällä vastassa. Jälleennäkemisen riemun voitte kuvitella. Autossa sanoin, että en enää ikinä aijo nukkua yksin. Tultiin kotiin ja halusin aivan ensimmäiseksi mennä katsastamaan upouutta kotia. Se oli livenä vielä ihanampi kun mä kuvittelin. ”Hello, I live here!” Sinne sitä kelpaa yhteistä kotia tehdä. Noh, onhan se vielä sen verran keskeneräinen että kömmittiin sitten tänne yksiön puolelle kuitenkin. Tää tavaranpaljous vaan nyt hieman ahdistaa, kun ei mitenkään mahduta tänne enää kun on sitä sun tätä tullu jo hankittua. Pitäis varmaan lähipäivinä saada tätä kaaosta jotenkin hallintaan. Mutta en tänään. Tänään oon vaan kainalossa.

 

P.S Ensimmäiseksi söin tietenkin pita gyroksen. Olisin ottanut teille kuvan mutta en ehtinyt kun sitä oli niin vähän, meni kaikki.