Ialysara omadara!

Heipä hei!

 

Näin alkuinnostuksen vallassa ainaki vielä jaksaa kerran päivässä kirjotella. 😀 Sopii kyllä ihan mukavasti tähän aamukahvihetkeen tää kirjottelu. Tulee samalla vähän käytyä läpi että mitäs sitä tuli eilen tehtyä. 🙂

 

Eilen siis saapuivat vihdoin alakerran lattian kaakelit. Sieltä kuitenkin puuttui jonkin sortin liima mitä piti sitten toiselta puolen saarta lähteä ostamaan. Lähdettiin siis Jimmyn kanssa autoajelulle Rodoksen saaren itärannikolle. Oli ihan mukava katsella vähän maisemia vaikka pikkusen toi liikenne hirvittääkin. Perille päästiin ja uskomatonta mutta totta, nillä ei nyt sattunut sitä liimaa olemaan. 😀 Kreikka <3 Tiistaina kuulemma tulee, en usko ennen kun näen, hihi. Mutta mikäs täällä surettais!

 

Ajettiin takaisin kotiin ja päätettiin mennä lounaalle Alkionikseen. Oli mukava käydä vaihtamassa kuulumisia kun on vielä hiljasta ilman turisteja. Se on siis tyyliltään sellanen sporttibaari ja siellä on ainakin parikymmentä televisiota joista sitten näytetään eri kanavia. Kysyin että onko niillä myös suomalaisia kanavia jos joskus haluaisin jotain katsoa. Maanantaista alkaen kuulemma tulee ihan kaikki :) Syötiin club sandwichit ja kierittiin ulos kun vatsat oli niin täynnä. Uskalsin kokeilla ilman laktaasientsyymejä ja kyllä, siellä käytetään vaan maidotonta Hellmann’sin majoneesia, jipii!

 

Sitten tultiin kotiin ja täynnä energiaa kun olin, päätin alkaa siivoamaan meijän kuistia. Se on ollut niin täynnä kaiken maailman romua siitä asti kun tulin, että ei siinä ole mahtunut istuskelemaan. Tehtiin työnjako, että Jimmy kantaa kaiken painavan, ja mä siivoan. Nopeasti tuli valmista, eihän toi iso alue olekaan. Nyt olis kiva koristella sitä vähän joillain kukkasilla, mutta ensin pitää löytää tarpeeks painava ruukku tms. jota toi mieletön tuuli ei viskaa lattialle.

 

Ja sitten kello läheni neljää… joka tarkoitti JALKAPALLOA! 0-0 päättyi peli mutta tunnelma oli mahtava.  Pelin alkuun kotiyleistö oli järjestänyt hieman tulisuihkuja ja muuta rekvisiittaa. Kannustushuudon voitte opetella tän blogipostauksen otsikosta ;) Aurinko paistoi nätisti suoraan meidän puolen katsomoon mutta tuuli oli vielä liian kylmä mun makuun. Tässä nyt muutama kuva, harjoittelen tätä kuvien lisäämistä vielä. ;)futis1.jpg

futis2.jpg

Loppuilta oltiinkin sitten kotona vaikka oli lauantai-ilta. Tuntui vaan että ei jaksanut enää mihinkään lähteä. Jimmy pelaili tietokonepelejä niin mulla oli oiva tilaisuus kaivaa Blondi tuli taloon -dvd esiin. Samalla juttelin ilonan kanssa facebookin videotoiminnolla pienen hetken ja Leksakin vilkutteli ja irvisteli kummitädille. Vähän vielä spaghettia tonnikalamajoneesilla iltapalaksi ja unten maille. Aamulla jaksoikin pirteänä nousta siirtämään kelloja ;) Oikein odotan että illalla on valosaa niin pitkään. :)

 

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Suosittelen