Moottoripyöräajelua ja kreikkalaista yöelämää

Ihanaa aamupäivää kaikille! Täällä on aivan ihana aamu, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja asteita on yli 20. Avasin kaikki ovet ja ikkunat ja nyt koko pientä yksiötä raikastaa ihana lämmin tuuli, kesän tuoksu ja linnunlaulu. Nyt aamukahvin voimin kirjoittelemaan teille hieman kuulumisia eiliseltä ja sitten kohti uutta päivää!

 

Eilen vihdoin sain tavarat ja vaatteet edes tyydyttävään järjestykseen. Vaatteet oli kyllä ehdottomasti suurin haaste vaikka niin paljon luulin niitä myyneeni ja heittäneeni UFFiin Suomessa. Niitä oli siis täällä jo vaatekaapissa viime reissun jäljiltä, matkalaukussa ja isossa pahvilaatikossa jonka lähetin etukäteen. Keräsin kaikki yhteen läjään sängylle ja totesin, että ne ei kaikki kyllä kaappin mahdu. Rupesin siis jaottelemaan niitä kahteen pinoon: kaappiin tai varastoon. Lopulta kaikki oli omilla paikoillaan ja mulla hyvä mieli. 🙂

 

Sen jälkeen käytiin ”naapurissa” eli Jimmyn vanhempien puolella. Jimmyn äiti meinaan soitti että ei ehdi tulla kampaajalta ajoissa tekemään lounasta ja pyysi jos Jimmy voi mennä tekemään. Niillä on nimittäin joka päivä kahdelta lounas kotona, jonka koko perhe syö yhdessä. Mentiin siis sinne ja syötiin itsekin siellä. Kyselivät samalla kuulumisia Suomesta ja kuinka perhe jakselee.

 

Kun vatsat oli täynnä lähdettiin katselemaan maisemia – moottoripyörällä tietenkin. ;) Jimmyllähän on uusi moottoripyörä. Aikasemmin ollaan ajeltu sellasella 50 kuutioisella mopolla mutta tää on nyt 400 kuutioinen. Tuntu melko erilaiselta olla kyydissä. :D Onneks kummallakin oli kunnolliset kypärät. :) Ensin ajeltiin ympäri Ialyssosta, täällä muutamat ravintolat ja kaupat on alottanu suursiivouksen alkavaa sesonkia varten. Ja yksi varma kesän merkki nähtiin: Alkionis oli avannu ovensa! Se on lähes ainoa ”kilpailija” koko kylässä kenen asiakkaita ollaan oltu monta vuotta erittäin mielellämme. Ei kuitenkaan menty tällä kertaa vielä sisälle mutta iloiset vilkutukset pojilta saatiin kun ajettiin ohi tööttiä huudattaen! :D

 

Sitten suunnattiin toiseen kylään, Pastidaan. Se on vähän erilainen kylä kun Ialyssos. Siellä ei ole turisteja eikä hotelleja tms. vaan se on pienehkö erittäin kreikkalainen kylä. Se toiminta siellä pyörii melko itsenäisesti, kun kyläläiset haluaa tukea kylän omia palveluita eikä poistu juuri lainkaan kauemmas kylän ulkopuolelle. Vaalea suomalainen tyttö saikin siellä osakseen melko paljon katseita. :D Löydettiin sitten semmoinen pieni suloinen kahvila johon pysähdyttiin kahville. Istuttiin terassilla ja katseltiin kyläläisiä. Sen jälkeen suunnattiin jo kotia kohti mutta päätettiinkin ajaa vielä Filerimos-vuorelle. Vuorelle vievä tie oli pitkästä aikaa avattu, se on ollu kunnostuksien ajan suljettuna jonkin aikaa. Sieltä ylhäältä sitä taas näki koko Rodoksen länsirannikon upeuden. Sitä maisemaa kelpais tuijotella vaikka kuinka pitkään.

 

Viiden maissa lähdettiin sitten ajelemaan takas alas kun Jimmyn piti ehtiä viideks hammaslääkäriin. Menin mukaan ihan mielenkiinnosta, halusin nähdä millasia ne on täällä, että tietää jatkossa uskaltaako itse mennä. :D Noh, hölmö Outi, todella kunnolliselta ja ammattitaitoselta näytti. Jimmy sai uuden hampaan ja lähdettiin takas kotia kohti. Tehtiin toasteja pikkunälkään ja mun piti ottaa pienet torkut kun aloin olemaan melko puhki. Kahdeksan maissa Jimmy sitten alkoi suostuttelemaan mua ulos. Siellä peiton alla oli niin lämmintä että en yhtään olis jaksanut nousta mutta perjantain kunniaks sitten päätettiin lähteä. Se on niin harvinaista herkkua että Jimmyllä ylipäätään on perjantaina vapaapäivä.

 

Mentiin sitten bussilla Rodoksen kaupunkiin. Ensin suunnattiin Black Adder Pubiin kun Vagelis oli töissä. Vageliksen perhe sattui myös olemaan viettämässä siellä perjantai-iltaa, niinpä nähtiin samalla kertaa myös Tasos, Toula ja Mike. Suunnattiin kuitenkin yläkertaa ”ruokapuolen” baaritiskille. Keittiömestari taas koko illan yritti suostutella Jimmyä töihin mutta alkaa olla tältä sesongilta vähän myöhästä alkaa muuttamaan suunnitelmia. :D Päätettiin sitten siirtyä Old towniin ja Vagelis  lupasi tulla perässä. Ensimmäinen kohde oli Apla Ellinika, jossa en ollutkaan ennen käynyt. Siellä DJ:nä työskentelee Jimmyn hyvä kaveri Haris, jonka kanssa sitten istuskeltiin. Tykkäsin kyllä siitä baarista todella paljon, en vaan tuntenut melkeen yhtäkään biisiä kun Old townissa soitetaan melkeinpä vaan kreikkalaista musiikkia. Mutta tunnelma oli hyvä! Sieltä mentiin rokkibaariin Rogmi too hronou, jossa Vagelis meitä odotteli. Sinne ei kuitenkaan (onneksi :D ) jääty, vaan suunnattiin taas klubille nimeltä Soho, joka oli niin täynnä että hyvä kun sisään mahduttiin. Siellä oltiinkin sitten loppuilta. Pita gyros matkaevääksi ja taksilla kotia kohti. :)

 

Kuten sanoin, tämä päivä onkin sitten alkanut erittäin aurinkoisena. :) Suunnitelmissa olisi ainakin jalkapalloa (Ialyssos – Rodos), jännä matsi. ;) Toivottavasti ei jouduta tappeluun kreikkalaisen jalkapallokulttuurin tyyliin. :D

 

Ihanaa päivää kaikille!

Suhteet Oma elämä Suosittelen