Kesän must do -lista!

pt valmennus turku

pt valmennus turku

personal trainer turku

 

Tiedättekö tunteen kun kesää on odotettu koko talvi ja vihdoin lämpimien ja aurinkoisten päivien saapuessa kesä hujahtaa ohi, ihan tuosta vaan? Muistan joka kesä sanovan, että ”juurihan oli alkukesä ja juhannus”. Viime vuoden kesä meni opiskellessa ja ihan vaan omien aikataulujen mukaisesti. Jos sattui paistamaan aurinko, niin koulujuttuja oli mahdollista tehdä ulkosalla, auringossa. Tänä kesänä tilanne on vähän eri ja pelkään kesän menevän ohi ennen kuin se oikein alkaakaan. Olen nimittäin töissä melkein koko kesän, mutta onneksi minulla on vähäsen kesälomaa josta nautiskella. 

Olen kirjoittanut itselleni must do -jutut, jotka haluan kesällä tehdä ja nähdä. Onko joku muu tehnyt samanlaista listaa? Minun kesän must do -juttuihin kuuluu:

– Mahdollisimman paljon ulkotreenejä

Haluan nauttia paljon auringosta ja hyvistä säistä, jolloin myös aion siirtää aurinkoisina päivinä treenini ulkosalle. On ihan parasta saada kunnon hiki pintaan kehonpaino- tai supereilla intervallitreeneillä

– Piknik

Haluaisin tänä kesänä toteuttaa piknikin jonnekin kivaan paikkaan ja ehkä katsoa auringonlaskua piknikin loputtua. Aika kliseistä, mutta en muista että olisin ikinä ollut piknikillä iltamyöhään. Omat herkkueväät, vähän ehkä kuohuvaa ja kaunis merimaisema. Kuulostaa ihan siltä, että se piknik täytyy toteuttaa.

 

personal trainer turku

valmennuspalvelu turku

valmennuspalvelu turku

 

– Suomenlinna

Viime vuonna oli kova yritys käydä Suomenlinnassa, mutta huonojen säiden sekä muiden aikataulu hässäköiden vuoksi linnassa käynti peruuntui. Tänä vuonna haluan ehdottomasti käydä ja miettisin juuri, että olisikohan piknikin paikka täällä? Mitäs sanotte?

– Porvoo

En tiedä miksi, mutta Porvoo kiehtoo minua kovasti. Se on niin nätti paikka pikku katuineen ja punaisine taloineen, että siellä on kesällä käytävä ja vähän fiilistellä ihanaa kaupunkia. Hyvistä kahviloista tai ruokapaikoista voi laittaa vinkkiä 🙂 

– Turun saaristo

Vaikka olen ihan Naantalista kotoisin, niin olen kovin vähän käynyt Turun saaristossa kiertelemässä. Olisi super ihanaa tehdä pikku road trip, kuunnella musiikkia, odottaa lauttoja ja nautiskella aurinkoisesta säästä sekä kiireettömyydestä. Jos vaikka tänä kesänä ennättäisi käymään muualla kuin Naantalin rannassa, heh. 

– Rantapäivä

Uskokaa tai älkää, niin kävin viime kesänä vain kerran rannalla. Viime kesä ei ollut oikein kelien osalta ihan se lämpöisin, joten auringonotto jäi vähän vähille. Rannalla on hyvää meininkiä. Monilla on omia eväitä, musiikkia ja kaikki nauttii kivasta rantapäivästä. Tänä kesänä aion korjata tilanteen ja käydä ainakin kaksi kertaa rannalla, heh.

Kesävaatteiden käyttö

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempänä. Tänä kesänä yritän käyttää enemmän kesävaatteita kuin viime vuonna. Kuljin viime kesän aika pitkälti treenivaatteissa, myös päivinä kun en treenannut. Ja ihan vaan sen vuoksi, että ne ovat niin hitsin mukavat. Päätin, että tänä kesänä käytän vaatekaapistani löytyneitä ihania kesähepeniä oikein urakalla. Mitä turhaa niitä on ostella jos ei niitä käytä?

 

Mitä teidän kesän must do -listaltanne löytyy?

Essi

 

KUVAT: ANNA NÄÄPPÄ 

 

LUE MYÖS:

Elämäni gladiaattorina

Vinkit lomatreeneihin

 

 

SEURAA MINUA: INSTAGRAM // FACEBOOK // BLOGLOVIN

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Höpsöä

Elämäni gladiaattorina!

essi helppi, mitä syödä ennen treeniä, mitä syödä, ruokavalio

valmennuspalvelut turku

valmennuspalvelut turku

essi helppi pt

personal trainer turku

 

Hei kuka on ihan fiiliksissä syksyllä telkkarista tulevasta Gladiaattorit -ohjelmasta? Täällä ainakin nousee käsi ylös. Itseasiassa, luulin kyseisen ohjelman alkaneen jo edellisviikon perjantaina ja odotin sitä ihan älyttömästi. Instagram täyttyi Gladiaattorit -kuvista, jossa luki #tänäänlähtee. No öö, minäpä tietty luulin myös niin. Tarkastettuani asian illalla kun ohjelmaa ei tullut, että syksyllähän se ohjelma vasta telkkarista paukahtaa ulos, hehe! Muistan pienenä katselleeni tuota sarjaa aivan silmät kiiluen ja vitsi kuinka kiva idea on tuoda sarja takaisin ruutuun. Yksi työkaverini sanoi, että ilmoittaa minut sinne, heh. Olen kuulemma erittäin pippurinen, pieni sekä nopea, niin ei kukaan saa minua kiinni. Onneksi sentään näin ei käynyt 🙂

Joskus tuntuu että oma elämä on kuin gladiaattorilla. Kaikki puskee päälle ja pitäisi olla nopea sekä multitäskääjä. Pitää pysyä fitissä kunnossa, taistella vastoinkäymisiä vastaan ja olla muutenkin vahva, ulkoisesti sekä myös sisäisesti. Joskus kun minulla on aikaa hetki istua ja vaikka katsoa uutta lempparisarjaa, niin otan siitä kaiken irti. Ehkä olen nyt ymmärtänyt, kuinka tärkeää on pitää omasta vapaa-ajasta ja rennosta tekemisestä huolta. Koko ajan gladiaattorina oleminen elämässä jossain vaiheessa alkaa näkymään ja hyvinvointi myös kärsimään. Vaikka koen elämäni olevan melko kiireistä, niin uskon varmasti, että monilla on vielä kiireisempi elämä kuin minulla. Ja ehkä sen vuoksi yritän pysyä tahdissa, jonka olen itselleni määrännyt. Joka mietittynä tuntuu ihan naurettavalta. Mutta miten me jaksamme elää kiireistä elämää ja tehdä kaikki kivat, mutta ikävätkin asiat elämässä? Kurkkaa alle, tein listan ainakin itselleni oikeasti helpoista asioista, jotka vaan tuntuvat joskus vaikealta.

 

essi helppi pt

valmennuspalvelut turku

valmennuspalvelut turku

 

Tässä on omia vinkkejä siihen, miten pysyä oman elämänsä gladiaattorina:

– Kun päätät, että teet päivän aikana tiettyjä asioita, jotka ovat epämiellyttäviä asioita hoitaa, niin tee ne. Älä vitkastele tai siirrä huomiseen. Huominen tulee nopeasti, ja yhden pienen asian tekeminen voi tuntua työläämmältä seuraavana päivänä. Tartu siis heti tuumasta toimeen.

– Herääminen, aah, aina yhtä tuskaa. Ainakin minulle, olen meinaan suotu hyvillä unenlahjoilla, mutta vaikeilla aamuherätyksillä. Päätä jo illalla, että mihin aikaan haluat herätä. Torkuta vain kerran ja jos olet super, niin älä kertaakaan. Ole gladiaattori ja nouse ajoissa, jotta päiväsi kestää pidempään.

– Vaikka liikunnan intoa tai salifiilistä ei olisikaan, mutta kalenterissa lukee ”kuntosalipäivä”, niin mene salille. Älä keksi tekosyitä tai vitkastele tämänkään asian kanssa. Illalla vasta vaikea onkin lähteä, jos ei ole muutenkaan iltavirkku. Hoida treenit pois alta ja päätä, että teet ihan super hyvän treenin, josta saat iloista fiilistä ja jaksamista arkeen. Se on parasta hei!

– Kun sinulla on nälkä ja rohmuat kaupasta kaikkea epäterveellistä kunnollisen lounaan tai päivällisen sijaan, taikka hesburgerin kerrariateria olisi niin paljon helpompi, kuin että kokkaisi kotona terveellistä safkaa, mieti hetki. Saatko epäterveellisestä ruoasta oikeasti kunnolla energiaa ja jaksatko epäterveellisellä ruoalla seuraavaan ruokaan? Ajattele myös, että onko rasvaburgerissa kohdillaan kaikki hyvät ravintoarvot? Päätä, että teet terveellistä ruokaa ja tee vaikka loppuviikolle asti, niin sitten ei tarvitse viikolla enää hampaita kiristellä asian kanssa. Viikonloppuna sitten ota hieman rennommin ja herkuttele maltilla jos tekee mieli.

– Älä koe huonoa omatuntoa, jos välillä vaan olet etkä tee mitään. Laita Netflix päälle ja rentoudu. Päätä, että nyt on tärkeää hetki vaan olla ja antaa itselle aikaa siihen. Älä mieti mitään, äläkä päässäsi listaa tekemättömiä asioita, vaan keskity rauhoittumiseen. Samalla voit vaikka hieman rullailla lihaksia ja tehdä lihashuoltoa samaan aikaan. Se on aika hyvä kombo!

– Tankkaa ajoissa. Voi miksi se on niin hitsin vaikeaa? Viime viikolla satuin katsomaan bensamittaria, joka taas näytti että pääsen vielä 34 kilometriä. En pidä tankkaamisesta ja se tuntuu aina niin ylitsepääsemättömältä asialta tehdä. Tankkaa ajoissa, ja kun sinulla on siihen aikaa. Sitten ei tarvitse pitkän päivän jälkeen enää raahautua bensa-asemalle kiireessä. 

– Tiedättekö tunteen, kun herkkupäivän jälkeen herkkuja vaan tekisi mieli, ainakin sokerillisia? Itselläni käy juuri noin ja vaikka tutkitusti mitään sokeririippuvuutta ei ole olemassa. Kuitenkin himo sokeriin syntyyn sitä syötyä. Itse pyrin syömään terveellistä ruokaa arkisin ja viikonloppuisinkin, mutta annan itselleni luvan viikonloppuisin herkutella. Arkisin kuitenkin kun olen päättänyt olla syömättä karkkia tai herkkuja ylipäätään, mutta kun se herkun himo iskee, argh! Päätän kuitenkin olla syömättä ja herkkujen himo katoaa kyllä. Se ei vaadi mitään sen kummempaa kuin päättäväisyyttä. Helppo sanoa, tiedän kyllä, että kuinka vaikeaa se loppujen lopuksi on, mutta kokeilkaa. Päättäkää, että EI tänään herkkuja, niin silloin sitä ei tarvitse enää punnita söisikö vai eikö. Täällä on vinkkejä siihen, että miten voi helposti taltuttaa herkkuhimot.

– Paras fiilis on, kun jaksat tehdä pohkeet tai vatsalihakset treenin päätteeksi vielä, ja siis ihan kuntosalin tiloissa. Yleensä treenin jälkeen menen vauhdilla kotiin ja joskus saattaa jäädä vatsat tai pohkeet tekemättä, hups! Pitäisi vaan ehtiä ja säästää aikaa myös noille lihasryhmille. Onneksi kuitenkin teen paljon ulkotreenejä, jossa tulee tehtyä erilaisia rappustreenejä, hyppyä, pomppuja, niin pohkeet sekä vatsat saa hyvin ärsytettyä myös noin. 

 

Mitä asioita teillä tuntuu vaikealta hoitaa ja tehdä? Oikein kivaa viikon aloitusta ja olkaa elämänne gladiaattoreita, jes 🙂

Essi

 

 

KUVAT: ANNA NÄÄPPÄ 

 

LUE MYÖS:

Mikä on otollisin aika päivässä treenata?

Kesätreeneihin super tehokas ulkotreeni

 

 

SEURAA MINUA: INSTAGRAM // FACEBOOK // BLOGLOVIN

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli