KOULUPÄIVÄ EERIKKILÄSSÄ

Laituri.jpg

Metsäkuva.jpg

Mökki.jpg

Ranta.jpg

maisema.jpg

 

Opiskelen Eerikkilän urheiluopistossa ja opiskelut alkoivat tammikuussa 2016. Joulukuussa pitäisi minun valmistua liikunnan ammattilaiseksi sekä personal traineriksi. Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen Eerikkilän koulutukseen sekä myös siitä, että päätin ylipäätään lähteä opiskelemaan liikunta-alaa. Niin mun juttu 🙂

Viime kerralla meillä oli tiedossa hieno retki, jossa saimme tosissaan nauttia luonnosta. Poljimme ensin fat bike -pyörillä n. 20 kilometriä Korpinlahteen, josta lähdimme vaeltamaan suunnilleen kuuden kilometrin matkan Korteniemeen. Oli upeaa vaan fiilistellä luontoa ja nauttia raikkaasta ulkoilmasta, varsinkaan kun ei satanut enää patikoidessa. Pyöräilyn aikaan saimme kyllä vettä niskaamme ja kunnolla vieläpä. Mutta kun on valmistautunut huonoon säähän, niin ei se sadekaan loppujen lopuksi haitannut laisinkaan. Vaelluksen jälkeen lähdimme melomaan pienen opastuksen jälkeen Liesjärvessä ja saimme testata muun muassa, että miten lautta tehdään yhdessä. Oli kyllä ihan mielettömän kivaa!

Melomisen jälkeen palasimme Korpinlahteen ja teimme itse ruoat trangialla, joka oli minulle ensimmäinen kerta. Tai no, ehkä joskus partioleirillä olen todella nuorena tehnyt, joten sitä ei lasketa. Ruoan jälkeen oli aika taas jatkaa matkaa Eerikkilän urheiluopistolle ja vieläpä oman aikataulun mukaan. Muutamat meistä polkivat melko lujaa koululle, sillä halusimme tehdä pienen intervallitreenin samassa, haha! Koululle saapuessamme saimme mennä saunaan rentoutumaan kivan ulkoilupäivän jälkeen ja aah, sauna teki niin hyvää. Joku pulahti vielä Ruostejärveen, joka oli aivan hyytävää, hui! Minä katselin laiturilta suu auki ja juoksin takaisin saunaan, vilukissa kun olen. Ja täytyy sen verran sanoa vielä, että en ole mikään retkeilijä, mutta olipa kivaa tehdä jotain sellaista mitä ei joka päivä tee. Eli kivoja kokemuksia koulu on minulle tarjonnut.

Ensi kerralla onkin vähän Pump- ja vesijumppaa koulukaverin toimesta, joten tiedossa on varmasti kivat kolme päivää! Tiedä sitten mitä pump -jumppa meinaa. Saamme meinaan itse suunnitella yhden liikuntatunnin oman mielemme mukaan 🙂 

Liikunnallista viikkoa kaikille! 

Essi

Hyvinvointi Liikunta Mieli Opiskelu

31

DSC_0483.JPG

DSC_0492.JPG

Täytän tänään 31 vuotta, joka on oikein sopiva ikä minun mielestäni. En ehkä ollut samaa mieltä parisen vuotta sitten, kun myönnän että silloin taisi olla jokin pieni kolmenkympin kriisi, haha! Tuleekohan se kaikille, vai aiheutetaanko me se turha kriiseily kaikesta itse ja koetaan että se on pakko tapahtua? Itse koen olevani tällä hetkellä erittäin onnellinen ja nautin elämästä 31 -vuotiaana 🙂

dsc_0474.jpg

dsc_0478.jpg

dsc_0523-tile.jpg

Vietimme eilen synttäriäni poikaystävän kanssa. Hän oli lukenut minun 10 asiaa minusta -kirjoituksen ja vei minut syömään Helsingin Vuosaareen, Ravintola Solvikiin, joka olikin aivan mahtava. Ruoka sekä palvelu ansaitsevat täyden kympin minulta. Superia sanon minä! Ravintolan valinta meni siis nappiin, vink vink 😉

Tänään on tiedossa sitten koulutöitä ja päivä menee sisällä istuessa. Ei haittaa, sillä viikonloppu oli niin kiva ja sitä paitsi, Naantalissa on jostain kumman syystä vähän syksyinen keli. Aurinkoa taas odotellessa! 

Kivaa päivää kaikille, synttäreitään viettäville sekä kaikille muillekin.

Essi

 

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä