Kaapo kasvattaa lastani
Hei Sami!
Voi sääli!
Oletko kunnossa?
Päivää herra!
Soita hätänumeroon!
Saanko yrittää?
Tule katsomaan autoani!
Minä lennän!
Kaapo on 2-vuotiaan esikoisemme lempiohjelma. Kaapo (Caillou) on kanadalainen animaatiosarja, joka kertoo (oudosti) kaljun nelivuotiaan Kaapon arkiseikkailuista hänen perheensä ja ystäviensä seurassa. Poikamme pitää Kaaposta niin paljon, että monesti hän pyytää heti aamulla herättyään, että saisi katsoa Kaapoa. Toki lapsi saakin katsoa telkkaria, kunhan se pysyy kohtuun rajoissa. Ruutuajallaan, eli silloin kun minun pitää vaikkapa pakata tavaramme lähtövalmiiksi tai tehdä ruokaa, poika useimmiten katsoo Kaapoa youtubesta ellei Pikkukakkonen satu sopivasti pyörimään.
Meille aikuisille varmasti lähes kaikissa lastensarjoissa on omat ärsyttävyytensä, etenkin samojen jaksojen pyöriessä päivästä toiseen. Kaapossa moni voisi pitää ärsyttävänä aikuisten ääninäyttelijöiden kimittävää puhetyyliä. Omasta mielestäni Kaapossa ehkä suurin ongelma on, että lauluja on paljon ja ne eivät musiikillisesti ole ihan kaikista laadukkainta kamaa. Tarttuvia biisit kyllä ovat ja poikamme lauleskeleekin niitä kotona silloin tällöin. ”Taion, taion”, ”Harjoitus tekee mestarin”, Soita hätänumeroon” ja ”Me rokkibändi ollaan” ovat muutamia hänen lempikappaleistaan. Myönnän yllättäväni myös itseni hyräilemästä silloin tällöin Kaapon tunnaria tai jotakin muuta sarjan biiseistä.
Pojallemme on laulujen lisäksi tarttunut sarjasta mukaan monia fraaseja. Hän tuli esimerkiksi tervehtimään minua yhtenä aamuna makuuhuoneeseen ei sanoen huomenta, vaan ”Hei Sami!”. Turha lienee mainita, että nimeni ei ole Sami. Hän on myös muutamia kertoja tervehtinyt ihmisiä sanomalla ”Päivää herra!”. Yhtenä päivänä keittiössämme tapahtuneeseen läikkymisonnettomuuteen hän totesi ”Voi sääli!”. Viime päivinä muodissa on ollut kysyä ”Oletko kunnossa?” silloin kun hän itse kompastuu. Aluksi ihmettelin näitä kummallisia fraaseja hänen puheessaan, tietäen että ainakaan me vanhempansa emme moisia ole arkipuheessamme viljelleet. Nykyään hänen heittäessään uuden, huomiotaherättävän älykkäältä kuulostavan sutjautuksen voin olla jo melko varma, että kyseessä on lainaus Kaaposta. Ja usein bongaankin fraasin jostakin Kaapo-jaksosta muutaman päivän sisällä.
Olisi poikamme voinut huonomminkin valita. Kaapossa käsitellään pienen lapsen arkielämän kannalta relevantteja ongelmia mielestäni ihan rakentavalla tavalla ja uskon sarjan voivan jopa opettaa lapsellemme jotain. Yhdessä jaksossa esimerkiksi opitaan, että vaikka et olisi nopein juoksija, voit olla paras jossain toisessa asiassa ja jokainen on hyvä jossain. Kaapossa opitaan myös, että harjoitus tekee ja mestarin ja että kun näkee savua, pitää soittaa hätänumeroon. (Ja että ravintolassa on hauskaa pujahtaa pöydän alle konttaamaan, mutta ei keskitytä nyt siihen.) Kaapolla on myös vilkas mielikuvitus ja usein kun hän leikkii, hän kuvittelee olevansa esimerkiksi merikapteeni tai viidakkoseikkailija.
Kaiken kaikkiaan Kaapo on mielestäni hyvin sympaattinen sarja ja bonuksena Kaapo on hyvin kohtelias poika, joten sarjasta opitut fraasit ovat kaunopuheisia. En siis ole ollenkaan pahoillani, että juuri Kaapo on saanut kunnian kasvattaa poikaa kanssamme.
Yksi asia kylläkin mietityttää aina vain: miksi lastensarjojen lasten ääninäyttelijät ovat aina aikuisia naisia?