Haaleaa pinkkiä
Kuva: Arvid Nordquist
En ole perinteisesti tykännyt juurikaan roseeviineistä enkä oikeastaan harrastanut niiden juomista. Jostain syystä tänä kesänä rosee on kuitenkin alkanut kiinnostamaan. Olisikohan syy se, että muistelen jostain lukeneeni ranskalaisten juovan nykyään enemmän rosee- kuin valkoviiniä. Lähdettä en tähän hätään löytänyt, mutta ainakin Helsingin Sanomat kirjoitti viime vuonna että lähes kolmannes Ranskassa kulutetusta viinistä on roseeta, joten tieto pitänee paikkansa. Omaan makuun sopivaa roseeta on ollut vaikea löytää varmaan siksi että paitsi kokemus asian tiimoilta, myös Alkon ja ravintoloiden roseevalikoima on niin surkean suppea. Ehkä homma on kuitenkin muuttumaan päin; suomalaisista taitaa olla sukeutumassa pikkuhiljaa sivistynyttä viinikansaa ja roseekin on ehkä pikkuhiljaa löytämässä paikkaansa meidän sydämissä.
Taste of Helsingistä löytyi vihdoin rosee, jonka voisin ottaa jääkaappiimme kesän vakiovalikoimaan. Ihana raikas ja hedelmäinen kesäviini, jonka voin kuvitella huurteiseen lasiin kesämökin ilta-aurinkoon. Kuitenkin kun suuntasin Alkoon aikeenani hankkia pullo Lafage Miraflors Roseeta, oli janoinen juhannuskansa tyhjentänyt hyllyn, ja jouduin tyytymään toiseen roseehen. Onni onnettomuudessa, sillä näin löysin myös toisen hyvän viinin tälle kesälle; Gérard Bertrand Cote des Rosesin. Opin myös, millä kriteereillä valita omaan suuhuni sopiva rosee. Ainakin nämä ranskalaiset, hempeän pinkit, kuivat, kukkaiset ja hedelmäiset ovat maistuneet. Molemmat ehkä aavistuksen yli tavallisen viinibudjettini, mutta toisaalta nykyään tulee juotua sen verran vähän viiniä, että ehkä laatu voisi alkaa korvaamaan sitä määrän menetystä.
Meidän juhannuspöytään löytyi lähicittarista harvinainen herkku. Siitä on kauan kun olen syönyt viimeksi villilohta, enkä silloin isäni valmistamana osannut sitä oikein arvostaakaan. Mutta nyt se maistui ihanalta kesäisten lisukkeiden rinnalla ja roseekin sopi hyvin kaveriksi. Jotain samanlaista herkkää noissa kahdessa; lohikin vaalean pinkki ja hienostuneen makuinen, ei ollenkaan yhtä räikeä kuin kasvatetut sisaruksensa. En muistanutkaan kuinka paljon maku poikkeaa kasvatetusta lohesta! Täytyy toivoa, että törmäämme villilohen kanssa jatkossa mieluummin useamman kerran vuodessa kuin kerran vuosikymmenessä.