Joko se vuosi meni?
No ei ihan, mutta huomenna kyllä! Meidän Armin täyttää vuoden, ja tällä hetkellä tuleva sankari niiskuttaa, yskii, vuotaa käsittämättömiä määriä räkää ja nukkuu piiiitkiä (kolmatta tuntia vedellään…) päikkäreitä ulkona vaunuissa. Sunnuntaiksi on suunnitteilla ensi sukulaisten vierailua ja sitten illemmalla on tulossa kummit ja kaverit käymään. Mutta mutta, saas nähdä nyt pystytäänkö pitämään juhlia, jos sairastupa ei sulje oviaan ennen sitä.
Tarkoitus olisi tehdä kattava ensimmäisen vauvavuoden yhteenveto, tilinpäätös ja arvio, kuinka tästä suoriuduttiin ja mikä on oma fiilis. Aivan pähkinänkuoressa: JEIJ! Meni paljon paremmin kuin olisin osannut koskaan haaveilla.
Terveys: vaikka meillä on sairastettu koko perheen oksennustauti, ripuli ja muutamat flunssat siihen päälle, niin siltikin mun mielestä ollaan päästy aika vähällä. Ei allergioita, ei korvatulehduksia, ei mitään käsittämättömiä sairauksia, ei yhtäkään lääkärikäyntiä normaalien neuvolakontrollien lisäksi. Muistamme olla tästä kiitollisia 🙂
Oma jaksaminen: aiemmin kertomani prioriteettijärjestyksen ja pojan omien nykyisten hyvien unenlahjojen myötä jaksan hyvin. Olin luullut, että kaikki pienten lasten vanhemmat ovat koomassa käveleviä, kärttyisä ja asioita unohtelevia ihmisraunioita, mutta ei näin olekaan! Tottakai välillä väsyttää, kiukuttaa ja muisti ei pelaa, mutta uskon näin olevan myös lapsettomilla. Olen viihtynyt kotona hämmästyttävän hyvin, tai ehkä avainsana on se, etten ole jäänyt sinne kotiin, vaan lähes joka päivä on ohjelmaa. Ohjelmalla tarkoitan kyläilyä puolin ja toisin, muskarissa käyntiä, vauvauintia, liukastella, ulkoilua, kahvittelua yms. Kun näiden väliin jää joskus kotipäiviä, niin nekin on oikein mukavia.
Parisuhde: olen ollut tänä keväänä mieheni kanssa yhdessä 8 vuotta, ja syksyllä on neljäs hääpäivämme. Suhteemme oli hyvällä mallillaan ennen lasta, ja sitä se tuntuu olevan edelleenkin. Tietysti aikuisten kivaa voisi aina olla hieman useammin, mutta sille löytyy varmasti aikansa ja paikkansa taas uudelleen. Ainakaan vielä ei ole havaittavissa suuria kasvatuksellisia yhteentörmäyksiä, vaikka toki kun näin ensikertalaisia vanhempina ollaan, niin yhteisen linjan löytäminen vaatii paljon keskustelua, kompromisseja ja pitkää pinnaa.
Arki: onko muuta kuin arkea enää? Oltiin pari kuukautta sitten muutaman viikon kaukolomalla, ja ihan samat soseet sielläkin syötettiin, samat päikkärit nukuttiin ja samat unilaulut laulettiin. Toki teen nuo asiat kovin mieluusti hotellin parvekkeella, uima-altailla ja ravintoloissa, mutta arkea ei pääse enää samalla tavalla pakoon kuin ennen lasta. Kysymys onkin enemmän siinä, haluaako sitä arkea enää samalla tavalla karkuun kuin aiemmin…? Siinäpä taas yksi aihe pohdittavaksi.
Ps. Asuntoasiat etenevät, eilen otettiin (todella hienot) kuvat, ja välittäjä lupaili ilmoituksen nettiin tänään iltapäivästä. Eka näyttö lauantaina. Mukava yhtälö yrittää järjestellä mahdollisesti pidettäviä synttärijuhlia ja samalla pitää koti häikäisevän siistinä näyttöä varten.