ALOITUSKOKOUS JA JULKISIVUN VIILAILUA
Aloituskokous pidettiin pari päivää sitten Espoon rakennusvalvonnassa. Näin ensi kertaa rakentavalle sieltä sai kyllä hyvää tietoa rakennusvalvonnan toimintatavoista ja siitä miten projekti etenee, ja mitä meiltä/muilta vastuullisilta odotetaan. Mukana oli meidän lisäksi myös vastaava työnjohtaja ja arkkitehti, joka toimii meillä pääsuunnittelijana. Me ei luonnollisestikaan muistettu hankkia tuolle ajalle lapsenlikkaa, joten tytöt kokoustivat taas mukana. Tuo kaksikko tietää kyllä ikäänsä nähden jo paljon rakentamisesta 🙂
Nyt ollaan alettu myös miettiä tarkemmin julkisivun yksityiskohtia ja tarkempia värikoodeja eri elementeille. Yritän miettiä kaikki yksityiskohdat niin tarkkaan kuin mahdollista, jotta sitten pystytysvaiheessa ei tule yllätyksiä vastaan. Otsalautojen sävy on ollut nyt yksi pohdinnan aihe, sillä tilaamme kaikki laudat valmiiksi maalattuina. Eilen illalla ajeltiinkin sitten lähiympäristössä tsekkaillen naapuruston otsalautoja 😀


Vaihtoehtoina meillä oli siis valkoinen ja musta. Katto tulee olemaan Ruukin Classic Silence peltikatto sävyssä RR33 (musta), ja kattopelti kääntyy osittain otsalaudan päälle, joten päädyimme siihen, että otsalautaan haetaan mahdollisimman sama tumma sävy RAL9005. Muut puuosat (hirttä lukuunottamatta) tulevat valkoisina Tikkurilan sävyllä 619X.
Tulevalla viikolla käynnistyykin jo maatyöt ja perjantaina louhitaan kellarille paikkaa. Vielä hetken tontti näyttää tältä kauniissa ilta-auringon paisteessa.
Mukavaa alkavaa viikkoa!
//Krista