POHJAN SUUNNITTELUA
13. HUHTIKUUTA – Siirretty vanhasta blogista
Meillä on ollut melko hektinen viikko, kun samalle viikolle on sattunut nykyisen kodin myyntikuntoon laitto ja tämän uuden pohjaratkaisun/ julkisivun viilailu arkkitehdin kanssa. Erityisesti ikkunoiden paikat, koot ja keittiön muoto ovat tuottaneet päänvaivaa. On tullut huomattua, että se mikä näyttää julkisivussa hyvältä, ei aina ole käytännön kannalta järkevä ratkaisu, ja niimpä me on pyöritelty erilaisia komboja tässä jo yli viikon ajan. Kompromissien teko on ollut erityisesti minulle visuaalisena ihmisenä vähän vaikeaa, ja pientä hermojen kiristelyä on saattanut olla ilmoilla. On yllättävän vaikeaa myös hahmottaa kuvista talon todellisia mittasuhteita, vaikka olemme saaneet pyöriteltävän 3D-mallinkin.
Alkuperäisen suunnitelman i-mallinen keittiö muutettiin saarekkeelliseksi, parvekkeen mittaa muutettiin, makuuhuoneiden, eteläpäädyn ja länsisivun ikkunoiden kokoa ja paikkaa muutettiin, ja talon itäsivulle suunniteltiin pihavarasto. Espoon rakennusvalvonnassa ollaan erityisen tarkkoja turvallisuuteen liittyvistä seikoista ja mm. jokaisessa makuuhuoneessa tulee olla poistumistieksi kelpaava ikkuna, eli isotkin ikkunat on oltava avattavia. Teen myöhemmin valmiista suunnitelmista oman postauksen, kunhan arkkitehti saa piirrettyä kaiken valmiiksi.
Tässä vaiheessa projektia on jo alettu hiukan haarukoimaan maaurakoitsijaa, vastaavaa työnjohtajaa ja rakennesuunnittelijaa, joka piirtää arkkitehdin suunnitelmien mukaan perustusten rakenteen. Myös LVI-suunnittelija ja sähkösuunnittelija pitäisi löytää. Arkkitehti tilaa kaupungilta liitoskohtalausunnot ja Carunalta tulee tarkempi tieto sähköliittymän kohdasta.
Aikataulullisesti tavoitteena on saada rakennuslupahakemus jätettyä toukokuun alkupuolella. Espoon rakennuslupa-arkkitehti lupaili viime tapaamisessa käsittelyn vievän noin kuukauden verran, eli näillä tiedoin kesäkuun puoleenväliin mennessä.
Mutta nyt viikonlopun viettoon. Lähdettiin asuntonäyttöä pakoon Lappeenrannan mummolaan, jossa tarkoitus vähän rentoutua tämän kiireisen arjen keskellä :)
Mukavaa viikonloppua!
// Krista