Jos saisin euron joka kerta, kun joku antaa ”hyviä neuvoja” opiskeluun, ohittaisin pian Bill Gatesin. 

Tuntuu, että jokaisella opettajalla, kuraattorilla, koordinaattorilla, tuutorilla, erityis-opettajalla, terveydenhoitajalla, psykologilla ja tutun tutun tutulla tuntuu olevan nerokas ja loistava käsitys siitä, miten numerot saa pysymään kiitettävissä ja stressitasoja laskettua. Jokaisella ohikulkijalla on pienen hymyn kanssa varustettu ohjenuora, miten tulisi toimia. Tiivistettynä:

Nuku hyvin.

Syö terveellisesti.

Älä jätä mitään viimetippaan.

Lue kokeisiin ajoissa.

Tee aina läksyt.

Lue käydyt kappaleet.

Hanki harrastus / pidä edellisistä kiinni.

Edellisen jälkeen myös toteuta tätä harrastusta pari kertaa.

Urheile.

Varaa aikaa ystävillesi.

Tasapainota elämäsi.

Paskan marjat, sanon minä. Jokin näissä ohjeissa saa ajattelemaan raamattua ja kymmentä käskyä. Kaikki hyvät ohjeet, joita jumalan totuuksina saarnataan, saa minun puolestani heittää roskakoriin. Ensinäkin: jos toteuttaisin tämän kaiken, ei aikaa jäisi hengittämiselle. 

Ihminen ei ole kone, eikä kaikki vaan toimi kaikilla. On niitä, joilla tälläinen step by step – taulukko toimii, ja säännölliset rutiinit pysyvät. Mutta itse ( ja suuri osa lukiolaisista yleensäkin) olen flow:n mukana menijöitä, tunteitten mukaan kulkijoita. Urheillaan silloin kuin nettisurffaamiselta ehtii. Kavereille on jo aikaa: he kaikki ovat watsuppissa koko ajan. Ja terveellisesti syödään kun jaksetaan. Kyllä pikahampurilaiset alkavat ällöttää jossain vaiheessa. 

Ja entäs sitten aikainen kokeisiin luku? Hitot! Mikään ei anna energiaa ja voimia paremmin kuin kunnon voi-pahus-kolme-tuntia-aikaa-lukea-jos-ei-nuku-kahta-tuntia-enempää-adrealiinipaniikki.