Älä lannistu
Mainitsin perjantaina eräälle sukulaiselleni että tulen lauantaina aamulla käymään, kunhan olen käynyt salilla ja sen jälkeen laittautunut kotona. Ensimmäinen reaktio oli ”Käytkö sinä muka jossain kuntosalilla?”. Ei kovin kannustavaa. Onneks vieressä oli äiti kuka pelasti tilanteen eikä vähätellyt. Älkää ymmärtäkö väärin, itsekin vitsailen asioista ja usein ironian kautta syntyvät parhaat jutut, mutta mielestäni on väärin lannistaa ihmisiä. Onko se sukulaiseltani pois jos minä käyn kuntosalilla? Jos minä haluan pitää itsestäni huolta enkä ostaa vain vaatteita, jotka saavat minut näyttämään vähemmän lihavalta. Myönnän, en ehkä näytä tyypilliseltä fitnessbeibeltä (haha, kaukana siitä), mutta ei se anna syytä silti dissata toista ihmistä.
Onnekseni en ota tuollaisia puheita sinällään itseeni, vaikka ne vähän ärsyttävätkii. Tuon perjantaisen tapahtuman käänsin salilla treeniraivoksi, jonka avulla treeni kulki kuin itsestään. Ja näin aion tehdä myös jatkossa jos joku epäilee urheilullisuuttani. Ajattelen myös että vaikka kuinka tekisin itsestäni huvittavan kuntosalillla, on se silti parempi kuin tehdä itsestäni huvittava sohvan uumenissa!