Suolaiset rahkamuffinit

Varsinainen kotipäivä tänään. Töiden jälkeen tein viikonlopun ruokaostokset, kävin Postissa hakemassa pari pakettia (Sinkkuelämän kaikki tuotantokaudet, jee!) ja sen jälkeen siirryin kotihommien pariin. 

Ensin oli vuorossa toisesta postipaketista paljastuneen seinätarran kiinnitys. Sehän oli helpommin sanottu kuin tehty, mutta kaksi tuntia myöhemmin seinällä komeilee teksi, jonka tilasin ennen joulua Etsy.comista.

Sen jälkeen vuorossa oli leipominen. Tein suolaisia rahkamuffineja ohjeella, jonka löysin alunperin The Good Morning -blogista.

Suolaiset rahkamuffinit

500g maitorahkaa
2  kananmunaa
2 dl spelttijauhoja
2 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
halutessasi yrttejä/muita mausteita

1 suippopaprika
1 sipuli
fetaa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita jauhot keskenään ja erillisessä kulhossa muna, rahka ja suola keskenään. Yhdistä seokset ja sekoita. Lisää joukkoon mikrossa pehmitetty sipuli ja pilkottu suippopaprika. Kaada taikina muffinsivuokiin. Upota jokaiseen vuokaan palanen fetaa. Paista 200 asteessa n. 45 minuuttia. Anna jäähtyä ja olla jääkaapissa pari tuntia

Itselläni muffinit jäävät siis odottamaan huomisaamua, tuskin maltan odottaa. seuraavaksi pitäisi tarttua imurinvarteen, eipä juuri kiinnostaisi, mutta en viitsi jättää sitä enää huomiselle kun sen olen jo eilen siirtänyt tälle päivälle..

Koti Ruoka ja juoma