Puoliksi puuduksissa

Kuvittele syöväsi leipää. Siinä pureskellessasi huomaat ettei kaikki olekaan leipää. Ei, siellähän on kieli, joka on puoliksi omituinen. Huomaat otsan toisen puolen sekä samaisen puolen poskenkin olevan omituinen, puutunut. Tarkemmassa tutkailussa myös käsi ja jalka ovat samassa jamassa. Jamassa, joka huutaa lääkäriä.

Työterveys ohjeisti hakeutumaan suoraan sairaalan päivystykseen, jonne nopeasti pääsinkin. Triagessa meni ehkä minuutin verran, kun pitikin jo kiireesti lähteä hoitajan perässä tutkittavaksi. Ja kyllä muuten tutkittiinkin!

Olin lopulta kaksi yötä neurologisella osastolla. Onneksi ei ollutkaan aivojen verenkierrossa ongelmaa, kuten alkuun epäiltiin. Itsekin olisin sitä epäillyt, jos olisin kunnolla tiennyt avh’n oireet. Googlasin tilanteen kehittymistä odotellessani asian ja nyökin itsekseni listan ollessa kovin olooni sopiva. Päätä ja sen seutua on kuvattu vaikka millä. CT, kaulasuonikuva ja magneetti. Selkäydinnäytekin tiputettiin liikkumattomuuteen usean minuutin ajan keskittyen. Verenpaineita, veriarvoja ja kuumetta mitattiin tasaisin väliajoin.

Loppudiagnoosi? Neurologia lainaten, mysteeriksi jäi. Migreenin uuteen piirteeseen hän ei uskonut, koska edellisestä kohtauksesta oli reilu viikko. Ihan tähän tämä mysteeri ei jää, sillä lisää tutkimuksia on tulossa lähiaikoina. Päivän ehdottomasti parasta antia oli kotiin pääseminen. Oma sänky sekä oma hiljainen ja pimeä makuuhuone voittavat milloin vain sairaalan kapean sängyn, kuorsaavat ja levottomat mummot sekä yövalon, joka mahdollistaa hoitajien tärkeän työn.

Olo? No, puoli päätä ja toinen käsi ovat edelleen jonkun muun, eivät tunnu omilta.