Kevättä rinnassa?

Kevättä rinnassa?

No ei. Muuten kuin että on kiva kun lämpenee ja aurikokin on nähtävissä muuallakin kuin kuvissa. Mutta toisessa merkityksessä kevättä näkyy olevan rinnassa Muumipeikolla ja Niiskuneidillä. Pitkään mietin lahjakorttini kanssa: otanko tämän vaaleanpunaisen (……!) tarjottimen vai jouluisen (joulu, voisiko sen poistaa kalenterista?) kuusenhakureissusta kertovan muumikulhon. Päädyin tähän. Ja hyvä niin, koska tämähän sopii värimaailmansa puolesta […]

Kastelukannua aina tarvitaan

Kastelukannua aina tarvitaan

Osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi perustella itselle tämän kastelukannun hankkimatta jättäminen. Toki ennestään oli jo ihan kelpo kannu olemassa, veden puutteeseen eivät ole kasvit kuolleet. Mutta kun se oli valkoinen. Vähän likainenkin jo. (Pesemistä ei tässä kohti osannut edes miettiä.) Ehkä aavistuksen pieni, sillä sitä sai käydä täyttämässä kesken kastelukierroksen. Eikä kyljessä komeillut tuota maagista nimeä… Niin […]

Kämppis

Kämppis

Seuranani eikkustanissa asuu yksi hurjan ulkonäön omaava eväveikko. Partamonni, tai kavereitten kesken Korsto, on jäänyt yksinäiseksi akvaarion asukkaaksi. Yleensä se on jossain piilossa katseilta, suodattimen takana on yksi parhaista piilopaikoista. Tänään se kuitenkin halusi nettijulkkikseksi parkkeeraten etulasiin kiinni monnimaisiin tehtäviin. Jotta kaverista saisi kuvaan suun lisäksi jotain muutakin, vihjaisin hänelle paikan vaihtamisesta. Selkeästi ei ollut […]

Ikonini

Ikonini

Omistan hämmästyttävän monta ikonia, vaikken ole juurikaan uskonnollinen. Yllä olevan olen saanut äidiltä. Se on savesta tehty, keskisuomalaisen käsityöläisen taidonnäyte. Tämän olen ostanut Venäjän puolelta Terijoen ortodoksisesta kirkosta. Puutaustalle on liimattu kaunis kimalteleva kuva. Samalla tavalla valmistettu on myös tämä Pietarin Kazanin katedraalista hankkimani ikoni. Nämä kaikki ikonit ovat tyyliltään Kazanin Jumalanäiti-ikoneita.  Venäjällä kirkoissa on […]