Tämä päivä eteni töissä katastrofista toiseen. Jopa siinä mittakaavassa, että jätän väliin rakkaan harrastuksen. Liukastuisin kuitenkin tuolla ja katkaisisin käteni ja/tai jalkani. Ei, tänään pysyn tiukasti kotona ja matkustan mielessäni Islantiin korjaamaan oloani.

Toissa kesänä siellä käydessäni löysin etelärannikolta paikan, joka teki mielelle enemmän kuin mikään muu tähän asti kokemani. Jökulsárlón ja etenkin ihan Atlantin ranta voimakkaine merituulineen, mustine hiekkoineen ja jäälohkareineen. Paikka, jonka yritin tallentaa kaikkinensa mieleen tarkasti. Tuoksut, äänet, tuuli iholla ja silmin nähtävä karu kauneus. Tuulettaa mielen ja luo uskoa parempaan. Aika hyvin onnistuin, koska kuvan nähtyä silmät sulkien muistan miltä siellä tuntui seistä. Hyvältä. Todella hyvältä. Rauhalliselta ja turvalliselta.

Onneksi on kamera ja halu kuvata. Mieli kiittää.