Ja tarkemmin ottaen työhuoneestani. Huone oli hankalasti liian täynnä, jotta siellä olisi viihtynyt tai saanut asioita järkevästi sijoiteltua. Ongelman ratkaisuksi muodostui iki-ihanasta kahdenistuttavasta nahkasohvasta luopuminen. Yksiöön hankittu oli auttamatta liian pieni kolmioon, jäi käyttämättä ja aiheutti liian monen vuoden ongelman. Nyt se lähti uuteen kotiin ja pieni huone suureni välittömästi.

Yhden mööpelin poistuminen mahdollisti työpöydän paikan vaihdon ikkunan alle. Ulos on mukavampi katsella kuin seinää… Huoneesta lähti paljon muutakin, ajallisesti moninkertaisesti hitaammin tosin. Aloin nimittäin käymään läpi lipastoa, jotta kaikelle löytyisi oma paikka. Paperia lähti kierrätykseen hyvällä prosentilla, määräksi tuli yksi kunnon sylillinen. Omituinen sälä löysi tiensä roskikseen. Pieniä ihmisiä kiinnostavia juttuja on matkalla parille kivalle pikkutyypille. Paljon ennen ympäriinsä ollutta tavaraa meni nyt järkevästi lipastoon loogisesti asetellen.

Isot piirros- ja maalauslehtiöt kaipasivat vielä paikkaa. Onneksi tulin järkiini enkä hankkinut ”uutta” lipastoa (mm. Toria kyttäsin tiukasti löytöjen varalta), koska kohta olisi ollut taas ahdasta ja epäilemättä roinaakin olisi kertynyt uuden tilan ilmestyttyä. Onko se niin, että tila synnyttää tavaraa? Siltä tuntuu ajoittain. Lehtiöt saivat kuitenkin paikkansa vanhalta tummalta, metallijalkaiselta 70-luvun tv-tasolta. Vanhemmiltani sen aikanaan sain akvaarion alle. Akvaariosta luovuttuani taso majaili parvekkeella pöytätasona ja pääsi siis nyt takaisin siisteihin sisähommiin.

Tähän lisäksi ikkunanpesu ja verhojen vaihto. Nythän siellä näyttää ja tuntuu ihan erilaiselta, siellä voisi vaikka kuvitella tekevänsä jotain!