Huilipäivä

image.jpg

Neljättä päivää on oma lämpö turhan korkealla, joten taivuin jäämään täksi päiväksi kotiin huilaamaan. Huomisesta en ole päätöstä tehnyt. Järki käskee pysymään kotona ja kuumemittarikin on samaa mieltä. Jokin osa aivoista muistuttaa huomisen olevan lyhyt päivä aktiivisessa työssä, joten sen varmaankin jaksaa eikä siten tule rasittaneeksi työkavereita paikkaamaan omien hommiensa lisäksi. Aamulla päätös syntyy, oli se sitten kumpi hyvänsä.

Polar Loop on ollut ranteessa jo kuukausia. Tämän päivän kuva kertoo kantajansa ottaneen päivän rauhallisesti, päikkäritkin on vedetty. Päivän aktiivisuustavoitteesta on suoritettu huimat 5%, mutta sitähän ei pidä edes seurata sairaslomalaisena.

Yö saattaa näyttää rajulle hyvin yönsä nukkuvan silmään. Minua ei ole siunattu hyvillä unenlahjoilla, nykyisellään nukahtaminen sentään tapahtuu alle kahden tunnin. Tässä apua tuovat melatoniini sekä muutamat pakolliset lääkkeet. Yön aikana herään liki jokaisen asennonvaihdon yhteydessä, joskus heilun paljonkin asentoa hakien. Siitä nuo yön aktiivisuusmerkit. Omalla mittapuulla yö on ollut melko rauhallinen.

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys

Kova viikko – ja se näkyy

IMG_20150418_181641.jpg

Migreeni vaati uutta estolääkitystä. Aloitin sen syömisen viime viikon perjantaina, koska pään sekaisin meneminen on hyvin todennäköistä. Hyvä olla pari päivää ilman suuria velvoitteita, toisin sanoen. No, kyllä se nuppi sekaisin menikin. Alkuviikon kuljin sumussa ja ilmeisesti ruumiista irtautuneenakin, sillä kroppa meni taatusti hiukan itseäni edellä. Verrattain huikea tunne kulkea rappusissa itsensä perässä, saa olla tarkkana ettei tule kompuroitua…

Aivokemian rauhoituttua iski jokin kevätlentsu. Lievänä onneksi, joten töistä ei ole pois tarvinnut olla perusluterilaiseen tapaan koko viikolla. Valtava nukkuminen ja sohvailu horisontaalisesti kertovat kuitenkin ettei kaikki ole ihan kunnossa.

Piirsin omakuvan, joka kuvaa tilannetta tällä hetkellä melko osuvasti. Tukka pystyssä, rillit sotkussa mutta päässä jne. Ilme on kylläkin kuvassa iloisempi kuin todellisuudessa, mutta tuohon ilmeeseen pyrin mahdollisimman nopeasti.

Hyvinvointi Terveys DIY