Terveysvesi

OI000198.jpg

Pietarissa jälleen. Gruusialaisessa ravintolassa tilasin kivennäisvettä. Ajattelin ottavani 80 ruplaa maksavan Bonaquan mutta tarjoilija suositteli äärettömän terveellistä Georgiasta asti roudattua erikoisterveysvettä. Otin sitten sitä, vaikka hullulta tuntuu maksaa siitä 200 ruplaa.

Maku sitten. Ensimmäinen tuntemus vähän ihmettelevä, reilummin juodessa ihan hyvä, oikeastaan kovinkin hyvä. Jälkimaku sen sijaan tuli vähän yllättäen, eikä mitenkään erityisen miellyttävänä. Suolainen, rautainen ja jokin jota en osaa määritellä. Ehkä se oli sitten se terveellinen.

Pullo itsessään on niin hieno, että sijoittelin sen jo matkalaukkuun kotimatkaa odottamaan.

Koti Ruoka ja juoma Matkat

M.I.Greeni

Tämä viikko on kulunut vahvasti ”ystäväni” migreenin parissa. Maanantaina sain reseptin uudelle estolääkkeelle, koska käytössä oleva ei selvästi enää tehonnut riittävästi. Sovittiin lääkärin kanssa, että entisiä voin napata kolme tai neljäkin kerralla edellisen 1-2 ohjeistuksen sijaan ja aloittaa uuden tropin sitten kun nykyiset loppuvat. 

Tiistai meni normaalien systeemien mukaisesti. Keskiviikkona sitten taas jysähti niin, että oli paettava töistä kesken päivän peiton alle. Illalla hiukan tulevaa peläten söin kolme estoa… Aamulla pelko osoittautui aiheelliseksi, sillä kyseisen lääkkeen aloittaessani meni pää ihan sekaisin, väsymys oli jotain kamalaa (pahempaa kuin jet lag ikinä) ja jano kauhea. Tänään herätessä nousin kyllä mutten herännyt. Kello soi 6.50, töissä olin todella tuskaisten aamutoimien jälkeen vähän ennen kahdeksaa. Suoriutuminen liikkeelle vaati mm. parvekkeen oven avaamista ja kylmässä seisomista. Kävin kertomassa johdolle, etten ole vielä ihan varma olenko tänään töissä. Liki pakko sinne oli kuitenkin raahautua, koska heti ensimmäisenä oli buukattuna palaveri, jossa piti olla.

Iltapäivän puolella alkoi tuntua lopulta siltä, että herään. Jossain vaiheessa päivää, silloin kun vielä ”nukuin”, iski taas kohtaus. Tällä kertaa onnistuin sen nitistämisessä eilistä paremmin ja pystyin lopulta olemaan paikalla koko päivän. 

Koska huomenna lähden reissuun heti aamusta, nappaan tämän päivän estot jo paljon aikaisemmin, jotta auto pysyy ojien välissä ja vieläpä oikealla puolella. Uuden lääkkeen aloittanen viikon tai kahden päästä, viikonloppuna. Silloin saa kulkea kotona rauhassa zombina…

Hyvinvointi Terveys Työ