Noituuttako tämä on?

Väsymys painaa niskassa niin, että tässä meinaa jo alle lyyhistyä. Töissä on ollut hyvin erikoinen viikko, ”jokunen” ylimääräinen puuha (ilman ylimääräisiä rahallisia korvauksia tietenkin) ja lisäksi eriskummallisia tapahtumia. Noituutta jo epäilemme pienessä piirissä. Onko noiduttuna tämä viikko vai koko vuosi? Jos valita saa, otan/otamme tuon ensimmäisen. Eli, jos noita tämän luet, et viitsisi hellittää jo, jooko?

Torstai-iltaan on nyt päästy. Hengissä, mutta ei täysissä ruumiin eikä sielun voimissa. Onneksi huomenna saa huokaista syvään ja laskeutua omaan rauhaansa omalla aikataululla. Voimia täytyy kerätä itseensä, kaikkialta. Kaikin tavoin ja keinoin.

Hyvinvointi Mieli Terveys Ajattelin tänään

Magneettitehtailua

OI000157.jpg

Kipsipussissa oli vielä tavaraa käden tekemisen jäljiltä. Pitkään alitajunnassa pohdittuani keksin sille käyttöä. Jääpalamuottiin valaenhan saa pienehköjä kappaleita, joihin voi vaikka kiinnittää magneetin kuumaliimalla. Ja kappas, uusia tarpeellisia jääkaappimagneetteja on syntynyt! 

OI000154.jpg

Tuumasta toimeen. Pääkalloja ja merirosvotyyliin luita ristissä, istuu omaan sisutukseeni kuin nenä päähän. Kipsiseosta tuli hiukan liikaa, joten pingviinimuotti pääsi myös käyttöön. Kipsijauhoa on yhä edelleen pussissa odottamassa seuraavaa älynväläystä.

OI000155.jpg

Hetken jähmettyminen jälkeen irroitin kipsin muoteistaan ja levitin kuivumaan. Alakuvassa ne ovat vielä hyvin kosteita, ylimmässä kuvassa väri on jo muuttunut paljon valkoisemmaksi vaikka kuivia ne eivät ole vieläkään. 

OI000156.jpg

Seuraavaksi on hankittava magneetit ja kuumaliima. Kuinka olen tullut toimeen ilman sellaista tähän asti?

Koti Sisustus DIY