Rypälekannu

IMG_20150131_151105.jpg

Päivän kirppislöytö on Lomonosovin rypälekannu. Tai karahvihan tämä oikeastaan taitaa olla, tässä ei vain ollut korkkia mukana. Koska hinta oli sopiva, en jäänyt liiemmin harmittelemaan sen puuttumista vaan nappasin mukaan.

IMG_20150131_151034.jpg

Tätä astiahulluutta olen onnistunut rajoittamaan asettamalla tämän firman tuotteille värivaatimuksen: sininen. Vaatimuksen täyttävä todella kaunis kaakao/teemuki lautasineen jäi kuitenkin toiselle kirpparille. Hinta oli jonkin verran enemmän kuin olisin ollut valmis maksamaan. Jäipä ainakin ajatus siitä mieleen kytemään eli seuraavan kerran sellaisen nähdessäni se on sitten menoa…

Koti Sisustus

Liikettä niveliin

 

IMG_20150129_172054.jpg

Postin roudarit toivat tänään tämmöisen laatikon. Pitihän se arvata, että kasaamista oli luvassa tilattuani crosstrainerin postitse. Koko paketti likemmäs 40 kg, onneksi on kotiinkuljetus! Rohkeasti auki ja sisältöön tutustumaan…

IMG_20150129_172134.jpg

Heikompi olisi pyörtynyt kasausohjeet nähtyään. Luonnollisesti kirjallinen opastus oli ainoastaan englanniksi. Muistelen jossain määrätyn, että kotimaasta hankittujen kapistusten käyttöohjeiden tulee olla vähintään suomeksi, jollei peräti kummallakin kotimaisella.  Löytyihän se suomeakin haastava vihkonen. Parhaiten homma alkoi luistaa, kun lykkäsi ohjeet hiukan syrjään ja alkoi käyttää järkeä. Yhtä en tosin ymmärrä vieläkään. Miksi toinen jalkaosa kiinnitetään sinne polkimeen pätkällä, jossa on kierteet väärinpäin. Jos kiroilisin, olisi tilanteessa päässyt ärräpää poikineen ja tyttärineen…

Mutta lopulta siitä kaaoksesta muotoutui ihan oikean näköinen peli! Mahtuu jopa juuri oikeaan asentoon, jotta voi samalla katsoa televisiota.

IMG_20150129_172242.jpg

Niin puhki projekti (likemmäs kolme tuntia pähkäilyä ja pahvien ja styroksien poisvientiä) kuitenkin veti, että tänään saattaa treenaaminen rajoittua pieneen testaukseen. Toimii, ei huoju eikä pidä meteliä ja tietokonekin käynnistyy polkaisulla. Huomenna voisi sitten alkaa varovasti kokeilemaan eri ohjelmia, tarkoituksena on olla toimintakykyinen lähipäivinä.

IMG_20150129_172336.jpg

 

Hyvinvointi Liikunta Terveys Ajattelin tänään