Bumerangi

Tämä bumerangi palauttaa mieleen erään kevään. Töitten jatkuminen samassa työpaikassa oli vähän epävarmaa. Lähimmät työkaverit antoivat lahjaksi tämän ja toivoivat minun tulevan bumerangina takaisin, jos muualle joutuisin siirtymään. Eräs heistä oli käynyt Australiassa tapaamassa jälkikasvuaan useampaan kertaan ja hankkinut reissuiltaan mm. tämän upean heittoaseen.

IMG_20141204_121709.jpg

IMG_20141204_121732.jpg

Jonkin aikaa liikuttavien hetkien jälkeen selvisi, ettei muualle tarvitsisi lähteä. Bumerangi toimi siis uskomattoman hyvin ja nopeasti. Olen yhä samassa työpaikassa, valtaosa silloisista ihanista ”bumeranginaisista” on jäänyt jo eläkkeelle.

Koti Sisustus

Makuuhuone alkaa muotoutua

Kummasti muuttuu tunnelma koko huoneessa, kun sieltä saa pois liki seinän kokoisen, entiseen kotiin hankitun Ikean hyllykön. Tilalle siis tamminen kirjoituspöytä, sen päälle televisio ja seinälle ehdottoman suosikkini leffajulisteita sekä pari itse tekemääni kahvitaideteosta. Tyhjät seinät ovat omaan makuuni liian kliiniset, valkoisina suorastaan sairaalamaiset ja ahdistavat. Nyt olisi ollut hyvä hetki tapetoida tuokin seinä, mutta eihän siitä mitään tule tällä hetkellä olkapäävaivan takia. Katsotaan parin vuoden päästä uudestaan sitä asiaa, näillä kalusteilla ei ole mikään mahdoton homma siirrellä tavaroita syrjään tapetoinnin ajaksi.

IMG_2214.JPG

IMG_2216.JPG

Tornituuletin on jämähtänyt huoneeseen kesän helteiden jäljiltä. Varastoonhan se toki kuuluu, ehkä se sinne vielä ennen seuraavia helteitä ehtiikin.

IMG_2219.JPG

 

Koti Sisustus DIY